Keinussa

Tänään käytiin viereisessä puistossa hieman keinumassa ja liukumäkeä laskemassa. Edelleen poika on yskäinen, mutta nyt ehkäpä hiljalleen alkaa helpottamaan. Äitikin on ollut melkoisen väsynyt, yöunet ovat olleet kaikkea muuta kuin laadukkaita. Nyt kuitenkin jo parina yönä ei ole tarvinnut herätä kuin muutaman kerran pikkuisen yskintään.

 

Keinumassa ollaan käyty kaksi kertaa. Joonatan tuntuu siitä tykkäävän. Vielä ei puistossa pystytä muuta hirmuisesti tekemään. Kevään edetessä täytyy kyllä hiekkaleluja hankkia ja välikausihaalari. Ja ehkäpä kengätkin, vaikka kevään aikana tuskin vielä kävellään. Mutta ehkäpä ne ovat hyvät möngerrettäessäkin.

Kevään me&i

Maanantaina emännöin elämäni toiset me&i -kutsut. Kaikki ei mennyt aivan kuin Strömsössä, tai ainakaan suunnitellusti. Vaatteista ei tullut kuvan kuvaa ja alunperin tarkoitus oli tutustua naisten mallistoon hieman tarkemmin, se kun näytti netissä niin houkuttelevalta. Loppujen lopuksi kokeilin kahta vaatekappaletta tilaamatta kumpaakaan. Noh, kyllähän niitä vielä ehtii.

Äitini onneksi tilasi yhdet housut, joita olin itsekin miettinyt. Väri vain arvelutti. Katsellaan sitten niitä kun posti saapuu.

Kivoja juttuja kyllä mallistossa oli! Shortsit jäi vielä kaihertamaan mieltä. Sovituskappaleet menivät kyllä nätisti päälle, mutta vaikutelma oli kovin pyöräilyshortsimaiset. Tiedä sitten olisiko seuraavassa koossa ollut tuo puntti tarpeeksi paljon leveämpi. Kokeiluun pääsi myös harmaa twisted skirt, jonka idea ja monikäyttöisyys ilahduttivat. Ikävä kyllä tuo harmaa väri ja hameen malli eivät sitten todellakaan imarrelleet tätä vartaloa. Mustana olisi saattanut toimia.

Yksi kutsujen idea oli pakastimen tyhjennys. Eli tarjottaviin yritin hyödyntää pakastimen antimia. Tarjolla oli instagramissa jo vilahtaneita karpalo-tummasuklaacookieseja, feta-pinaattipastejoita, marenkiherkkua, kinkkukeikausta ja porkkanakakkukuppikakkuja.

Kuvatkaan eivät oikein onnistuneet, mutta menkööt! Sama juttu kuin viime kutsuilla, liian kiire kaikessa. Lapseperhearkea? Täytyy kyllä opiskella kameran säätöjä tällaisia kuvia varten. Lähikuvat eivät sitten millään ota onnistuakseen.

Kinkkukeikaus

Pohja
300g ruisvuokaleipäviipaleita

Kostutus
3/4 dl maitoa

Täyte
4 liivatelehteä
2½ dl kevytvispiä
300g valkosipulituorejuustoa
300g kinkkusuikaleita
1 iso punainen paprika
1 ruukku ruohosipulia
15 cm pala purjoa
½dl kapriksia
2 rkl sinappia
4 tl piparjuuritahnaa
mustapippuria
½ dl vettä

Vuoraa irtopohjavuoan pohja (24cm) kelmulla ja voitele reunat öljyllä. Laita liivatelehdet likoamaan kylmää veteen.

Leikkaa paprika, ruohosipuli, purjo ja kaprikset pieneksi. Vaahdota kevytvispi ja sekoita tuorejuusto joukkoon. Lisää seokseen kinkku, paprika, ruohosipuli, kaprikset ja purjo. Lisää piparjuuritahna, sinappi ja mustapippuri, sekoita hyvin.

Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita täytteeseen ohuena nauhana. Sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan.

Leikkaa vuokaleivästä tai paahtoleivästä reunat pois. Leikkaa sopivan kokoisia paloja ja lado täytteen päälle leipäkerros. Kostuta maidolla. Laita jääkaappiin hyytymään ainakin kolmeksi tunniksi.

Poista vuoan reuna ja laita tarjoiluastia pohjan päälle. Kumoa kakku ja poista vuoan pohja ja kelmu. Koristele esimerkiksi kirsikkatomaateilla ja ruohosipulilla.

Inhimillinen tekijä

Sosiaalinen media ja sähköinen viestintä ovat muuttaneet ihmisten välistä kanssakäymistä kummasti. Facebookissa leviää jatkuvasti erilaisia "asiakaspalautteita" ja muita negatiivissävytteisiä kannanottoja. Esimerkiksi naisten jääkiekon selostajasta ainakin omassa facessa sai lukea useaan otteeseen ja samasta asiasta oltiin ilmeisesti heti päätetty laittaa nettiadressi vetämään. Osataanko enää antaa palautetta suoraan sitä kaipaavalle taholle ja osataanko sitä antaa inhimillisesti ja rakentavasti? Vai hyökätäänkö heti somen avulla kimppuun?

Toisaalta tietty käyttäytyminen on havaittavissa ihan oikeassakin elämässä. Opintojen ohella ja niitä ennen työskentelin monta vuotta kaupan alalla ja ison osan siitä vihreän hypermarketin infopisteessä. Jep, se ihminen, jonka päälle kaikki on hyvä kaataa. Eikä siinä mitään, se ihminen voi olla se ainoa kontakti, jonka kautta sitä livepalautetta pääsee antamaan. Mutta siinä on eroja miten palautetta antaa. Lähdetänkö henkilökohtaisuuksiin, huudetaanko pää punaisena toinen pataluhaksi vai voiko palautteen antaa rakentavasti. Voin paljastaa, että ei ole ihan yksi kerta kun jollekin työtovereista on kyyneleet kihonneet silmiin jostain, mihin ei itse ole voinut vaikuttaa tai olla osallisena.

 Saman olen huomannut myös nykyisessä ammatissani. Sähköpostitse annetaan vihaista palautetta, kuitenkaan olematta selvillä asian todellisesta laidasta.

Mutta kolikolla on kaksi puolta ja niin edelleen. Samaan hengenvetoon voin todeta, että palautetta tulee osata myös ottaa vastaan. Sillä nyt ei saavuteta mitään jos vain väitetään vastaan eikä kuunnella asiaa vaan lähdetään toisen tunnetilaan mukaan.

 

Toinen asia, jota seuraan mielenkiinnolla, on ihmisten arvostelu ja arviointi tv:sta välittyvän kuvan kautta. Pohjustuksesi kerrottakoon, että tiedän yhden farmilaisista (terkkuja vaan jos lueskelet!). En voi sanoa tuntevani, sen sanoakseni meidän pitäisi olla huomattavasti läheisempiä. Mutta uskoisin hieman tietäväni ihmisen luonteesta. Tämä seikka on saanut minut tekemään jotain, mitä en pahemmin ole harrastanut. Olen googletellut kyseistä henkilöä farmi-etuliitteellä ja muutenkin lueskellut Farmia käsitteleviä keskustelupalstoja.

Joissain on tuotu esiin leikkauksen vaikutusta henkilöstä piirtyvään kuvaan, mutta silti voidaan kirjoittaa mitä sattuu. Noh, ainakaan vielä ei mitään kovin törkyä hänestä ole kirjoitettu, enkä yhtään ihmettele. Mutta mielenkiinnolla seuraan millaisia päätelmiä ihmiset tekevät toisesta. Toisaalta tuollainen kokemus myös tuo varmasti ihmisestä uusia piirteitä esiin. Tämä menee hieman samaan luokkaan kuin bloggaajien arvostelu useimmiten nimettömänä. Helposti tunnutaan ajattelevan, että jos ihminen tuo itseään julki, voi hänestä kirjoittaa mitä tahansa. Mielenkiintoinen ilmiö.

Mielestäni sosiaalinen media on selkeästi vaikuttanut ihmisten käyttäytymiseen näissä tilanteissa. Usein kirjoitetaan asioita, joita ei kasvokkain kehdattaisi sanoa. Toisaalta itselläkin on paljon oppimista palautteen antamisesta. Jonkinlainen miellyttämishalu on niin vahva, että rakentavaa palautetta tulee harvoin annettua. Toki työssäni sitä tarvittaessa annan, mutta esimerkiksi ravintolassa en ole ikinä sanonut, että annos ei maistunut tai jotain oli hieman pielessä. Kehunut kyllä olen kun olen hyvää ruokaa saanut. Mihinkäs sitä mitenkään kehittyy, jos ei tiedä kehityksen olevan tarpeen?

Olen puhunut.

Ps. Vuosi sitten oli täälläpäin Suomea hieman talvisempaa, kuten kuvista näkyy.

Omin käsin

Sormiruokailu. Se on niin hip, hop ja pop. Se on niin minun mukavuusalueeni ulkopuolella. Mutta vähitellen tuolle pojalle pitäisi jotain antaa omiin kätösiin, jotta jossain vaiheessa itsesyöminen onnistuu.

 

Poika on kyllä kovin kiinnostunut ruuasta eli voisin tulkita hänellä olevan valmiuksia sormiruokailuun. Ja kipeänä ollessa kun ruoka ei oikein maistunut, sai häntä hieman huijattua syömään kun antoi hipelöidä lautasella olevaa ruokaa. Mainitsinko muuten jo, että meillä ollaan taas kipeänä? Kova yskä tällä kertaa. Mutta ei nyt eksytä aiheesta. Nyt tässä parin päivän aikana olen huomannut, että sillä ruualla ei pelkästään leikitä vaan ruokainen käsi eksyy myös suuhun. Tuntuu, että sitä ihan oikeasti yritetään laittaa suuhun.

Kurkkuliuskoja olen myös antanut pojalle maiskuteltavaksi, ne lähinnä pureskellaan lommoille eikä siitä varsinaisesti haukata ja syödä. Mutta äiti on sydän syrjällään! Minkälaisia paloja kannattaisi antaa ja mitä ruokaa? Pikkupaloja, suikaleita vai mitä? Kurkkua on tosiaan annettu suikaleina. Pinsettiote ei vielä ole hallussa, suikaleesta saa hyvin kiinni ja sitä jää myös nyrkin ulkopuolelle maiskuteltavaksi. Mutta välillä se menee kokonaan suuhun ja se tuntuu äidistä valtavalta!

Joten oi te kokeneet! Kertokaapa vinkkejä mitä tällaiselle tahmatassulle uskaltaa antaa ja millaisina paloina. Täysin sormiruokailijoita meistä ei tule, jotenkin ei vain sovi minulle. Kuinka itsekästä.

Välillä äidin syöttäessä on myös kiva tarttua lusikkaan ja laittaa se yhdessä suuhun. Tällöin se kyllä usein jää suuhun ja sitä pidetään siinä kaksin käsin samalla kun nauretaan hervottomasti. Muutaman kerran olen pojalle antanut lastatun lusikan ja sekin on ihmeen kaupalla päätynyt suuhun.

But for now

Sure I know youd like to have me
Talk about my future
And a million words or so to fill you in about my past
Have I sisters or a brother
When's my birthday, how's my mother
Well my dear in time, I'll answer all those things you ask

But for now I'll just say I love you
Nothing more seems important somehow
And tomorrow can wait come whatever
Let me kiss you forever then once more
Once more

 

Some fine day when we go walking
Well take time for idle talking
Sharing every feeling as we watch each other smile
I'll hold your hand, you hold my hand
Well say things we never had planned
Then well get to know each other in a little while

 

But for now let me say I love you
Later on there'll be time for so much more
But for now meaning now and forever
Let me kiss you forever but right now
Right now

 

But for now let me say I love you
Later on I must know much more of you
But for now here and now how I love you
As you are in my arms I love you
I love you, I love you

 

Häämatkalla oli kivaa ja Jamie Cullum on ihana. Tässä yksi päivä teki vähän mieli kuunnella Jamien Twentysomething-levyä Spotifysta. But for now on ehdoton suosikki. Sanat ovat niin ihanat! Ja pitihän ne jakaa teidän kanssa.

 

Chilliä torstaita!