Meidän 2,5-vuotias

Ajattelin pitkästä aikaa omistaa postauksen meidän pienelle miehelle, jospa teitä kiinnostaa millainen meidän 2,5-vuotias on.

Omasta mielestään hän on iso poika. Ei vauva, ei pikkupoika vaan iso poika. Sen saa kuulla lähes tulkoon päivittäin. Ja onhan hän jo melkoinen tietoineen ja taitoineen. Silti aina äidin ja isin pikkupoika. 

Puhetta tulee valtavasti! Pitkiä lauseita, pitkiä tarinoita, hänen kanssaan voi keskustella. Välillä jutut ovat puuta heinää ja välillä jutun juju katoaa. Mutta se ei estä puhetulvaa. Radiosta tai muualta kuultua on kiva toistaa, ja pitkään saikin kuulla Suomipop-toistoa. Huippukivaa oli kun radiosta toistettiin huippukivapistefi. Onneksi jäi osoitteeseen eikä mainoksen sisältöön. 

Osataan kertoa kuinka vanha on ja näyttää sen myös sormin. Tietää äidin nimen ja isin nimen. Oma nimikin osataan kokonaisuudessaan. Tällä viikolla yllätettiin äiti tunnistamalla oman nimen ensimmäinen kirjain. Nyt sitä onkin bongailtu eri paikoista. Kello on hurjan mielenkiintoinen ja päivän aikana kysytäänkin moneen kertaan mitä kello on. 

Lukumäärästä alkaa olla jonkinlaista haisua, tällä hetkellä osataan laskea kolmeen, kun lasketaan jotain tavaroita tms. Numeroita luetellaan kyllä enemmänkin, mutta äidin näkökulmasta tuo kolme on ymmärrettävä lukumäärä. 

Hyppiminen ja pomppiminen on hurjan hauskaa! Taitoja esitellään mielellään. Isille tykätään antaa jätti-isoja haleja, äiti saa pusuja ja nenäpusuja. Kainalossa on hyvä olla, ja äiti on kiva napata kainaloon kun heräilee päiväunilta. 

Pääsääntöisesti ollaan ilman vaippaa, mutta pissahätä ilmaistaan harvoin. Housuun se tulee ellei aikuinen pyydä pissalle. Unilla ollaan aina vaipan kanssa. Housut ja haalarit osataan pukea itse, mutta varsinkin äidin kanssa tähän liittyy melkoinen kiukuttelu. 

Kun oikein innostutaan voidaan huudella "Kitarasoolo!" ja soitella jotain ilmakitaran tapaista. 

Luonteeltaan meidän 2,5-vuotias on ujonlainen, mutta tuttujen kamujen kanssa melkoinen menijä. Kiukutella kyllä osataan, mutta kovasti halutaan auttaa eri askareissa. 

Kuten kuvista voi arvata, tällä viikolla kokeiltiin ensimmäistä kertaa hiihtamistä. Seuraavana päivänä tuo lumi olikin sitten sulanut pois. Hienosti sitä jaksettiin hiihtää, äidillä ei hermoja juurikaan ole kyseisen lajin kohdalla. 

Unelmien koti: betonitaso osa 1

Instagram-seurailijat ovatkin jo vilaukselta nähneet meidän betonitasoprojektia. Kun mieleistä tasovaihtoehtoa ei millään tuntunut löytyvän, ja vuoden 2014 asuntomessuilla törmäsin betonitasoihin, jäi idea pääkoppaan kytemään. Muutama viikko sitten aloitettiin tuon projektin toteuttaminen.

                           

                           

                           

Homman helpottamiseksi tilattiin valmiit materiaalit, vaikka pohdittiin myös täysin itse toteutettavaa projektia. Taloudellisesti se olisi ollut hieman kannattavampaa, mutta toisaalta luultavasti työläämpää.

Mies tilasi materiaalit ja loihti muotit paikoilleen. Varmaan miljoonaan kertaan mies kävi tason vielä vatupassilla läpi. Lattiaa emme suojanneet, siinä kun ei vielä ole laminaatit paikoillaan. Kaapistot sen sijaan suojattiin. Itse olin mukana seuraavassa vaiheessa eli itse valutyössä. Aloitettiin saarekkeesta, sillä keittiönaltaan toimitus on sen verran myöhässä, ettei sitä voitu vielä valaa. 

                           

                           

Valuhommat alkoivat betonin sekoittamisella, joka on muuten melko raskasta. Seos oli melko jämäkkää, ei todellakaan mitään hirmuisen juoksevaa. Mies mittaili etukäteen tarvittavan veden määrän, jotta saatiin vain sekoitella. Sekoitettiin betoni muutamassa erässä, ja miehen kantaessa betonia muottiin jatkoin minä toisen sekoittelua. 

Kun kaikki betonit olivat kaadettu paikoilleen, alkoi mies tasoittaa pintaa puulla, ei siis vielä metallilla niin sanottua lopullista pintaa. Kun mies oli tasoittanut pinnan aloin minä hiomakoneella tärisyttämään tasoa reunoilta.Tärisytin tason kolmeen kertaan melko rauhallista tahtia. Tärisyttämisen jälkeen mies liippasi tason metallilastalla, jonka jälkeen sen annettiin olla muutama tunti ennen uutta liippaamista metallilastalla. 

                            

                            

                            

Tärisyttämisen jälkeen annettiin betonin hieman kuivua, jonka jälkeen muovitettiin taso. Annettiin tason kuivua muutama päivä, välillä suihkutettiin vettä, jotta kuivuminen ei olisi liian nopeaa. 

Kun taso oli kuivunut, napsaisi mies muotit pois. Seuraavaksi koko taso hiottiin ja nyt taso odottelee suojattuna pintakäsittelyä. Hionnan yhteydessä kokeiltiin lieden sopivuutta ja hionnalla varmistettiin lieden asennus suoraan. Uuni nostettiin paikoilleen ihan vain turvallisuussyistä. Kytketty se ei vielä ole, mutta eipä ole kenenkään tiellä lattialla. 

Mitä tekisimme nyt toisin? Aiempaa kokemusta meillä ei kummallakaan ole, eikä kaikki mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Tasossa on "aamiaistaso", jonka vuoksi tasoon oli ohjeiden mukaan laitettava metallia vahvistamaan lopputulosta. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt työntää betonia käsin raudoituksen alle ja antaa betonin laskeutua rauhassa ennen puulla tasoittamista. Nyt verkon muoto jäi näkyviin ja tason pinta on hieman aaltoileva. Hionta paransi ulkonäköä, mutta täysin tätä tason persoonallisuutta ei luultavasti saada katoamaan. Mutta taso on silti ihana!

Toivottavasti muistin kirjoittaa kaikki mitä pitikin. 

Kuvat ovat kaunis sekametelisoppa järkkärillä otettuja ja kännykällä otettuja, kamera kun ei ollut jokaisessa vaiheessa mukana. Postauskin näyttää ihan kamalalta kun ei noita kännykällä otettuja kuvia saanut millää keskitettyä oikein. Koittakaa kestää!

Edit: Lopuksi vielä muutama miehen huomio.
Kannattaa tärisyttää reunoja varmaan ennen kuin puulla tai vastaavalla ottaa ylimääräiset pois. Reunoista muutama milli alempana kuin keskeltä ja toinen taso sama juttu vaikka ekan liippauksen jälkeen taso täysin suorassa. Liettä varten ei kannata leikata reikää levyyn vaan laittaa muotit toisinpäin ja poistaa ne valun jälkeen ja sitten tehdä reikä levyyn.

Heippahei Pori!

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on Porin vierailumme jo päättymäisillään. Täällä jo pakkaillaan laatikoita ja yritetään myydä ja lahjoittaa ylimääräistä pois. Puolentoista viikon päästä kämppä pitäisi olla suurinpiirtein tyhjä. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, omaan taloon ei vielä päästä muuttamaan. Luvassa on majailua muiden nurkissa.

Kaksi vuotta on mennyt nopeasti. Ja mielestäni hyvin pärjättiin täällä porilaisten keskellä. Pori ei oikeasti ole paha paikka asua. Täältä löytyy kaikki tarvittava ja kaupunki on sopivan kokoinen. Tänne voisi kuvitella jäävänsä, mikäli kaikki läheiset eivät asuisi samalla alueella. Itsellä kävi aivan loistava tuuri, sillä sain työskennellä samassa paikassa koko ajan.

Porilaisetkaan eivät ole kovin pahoja. Kyllä turkulainen porilaisten kanssa pärjää. Kiekkokansaa on kaupunki täynnä! Jokaisella tuntuu olevan joku Ässien kannatusvaate tai puskuritarra! Kaupoissa tuntuu olevan Ässien kannatustavaraoita ja -tarroja. Alakerran kebulassakin on Suomen lippu ja Ässien lippu rinnakkain.

Nyt kun omalle työpaikalle on jo heitetty haikeat hyvästit, on seuraava vaikea paikka päiväkodin lopettaminen. Poika on saanut aivan upeaa hoitoa ja ihania kavereita. Tuntuu todella omituiselta jättää heidät kaikki taakseen. Äiti varmaan itkee han holtittomasti kun on aika sanoa heipat. Nyt täällä kuumeisesti mietitäänkin sopivaa kiitosta.

Aikansa kutakin, tulevaisuus tuo varmasti lisää hyviä juttuja, ja vaikka nyt tuntuu haikealta, jää jäljelle muistot. Ja tottakai tulevasta ollaan hirmuisen innoissaan!

Unelmien koti: akustointi

Taas on aika esitellä jotain tavallaan valmista meidän unelmien kodista. Täällä kirjoittelin jo takasta. Talossamme on paljon avaraa ja korkeaa tilaa. Varsinainen kaikukoppa siis. Suuret ikkunat vielä lisäävät kaikua. Yhdistetty olohuone-ruokailutila on noin viisi metriä korkea avoin tila. Hyvin varhaisessa vaiheessa oli selvää, että katto tarvitsee erityistä huomiota kaiun minimoimiseksi.

Mielikuvat akustoinnista eivät allekirjoittaneella olleet mitenkään positiiviset. Mieleen tulivat lähinnä koulut ja muut julkiset tilat, joissa tuo akustointi ei yleensä ole kovinkaan kaunista. Miehen työkaveri oli tehnyt akustoinnin samoilla levyillä, joihin me päädyimme, Ennen päätöstämme kävimme heidän kotonaan katsomassa kattoa (ja tietenkin kaikkea muuta), ja katto ei näyttänyt niin pahalta kuin ajattelin.

Meidän katto on siis akustoitu Troldtektin akustointilevyillä tuon korkean ja avoimen tilan osalta, Muissa huoneissa onkin sitten "ihan normaali" katto. Akustointi on yllättävän huomaamaton ja siisti. Toki mieluusti olisin ottanut sen ruiskutetun katon, mutta käytännöllisyys ajoi tässä ulkonäön ohi.Ja nyt kun kattoa on katsellut jonkin aikaa, tuntuu se olevan juuri oikea katto. Näinhän sen pitikin mennä. Katto tuo hieman eloa ja omanlaista rosoisuutta, ja nuo valaisimet sopivat siihen loistavasti.