Kuten moni blogisisar, varsinkin ne joilla oli myöskin ensimmäinen, myöskin minä raotan meidän isänpäiväämme. Perinteisesti ollaan käyty appivanhempien kanssa jossain ravintolassa syömässä ja sen jälkeen siirrytty oman mummini luo, jossa onkin sitten ollut lähisuku. Tänä vuonna mentiin samalla kaavalla, tietenkin sillä lisällä, että tästä vuodesta eteenpäin myöskin meidän katon alta löytyy isi.
Aamulla herättiin pojan kanssa ja isi jäi vielä nukkumaan. Isi sieltä muutaman kerran huikkasi, että nukkuu vielä hetken :) Isin herätessä vietiin pojan kanssa paketti sänkyyn. Meidän isi ei tykkää mistään ylimääräisestä ja vielä kun poika ei itse varsinaisesti ole askarrellut lahjaa, yritin pitää tämän mielessä keksiessäni lahjaa. Myöhemmin poika saa sitten itse askarrella ja rakennella niitä lahjoja hoidossa ja koulussa, ne eivät tietenkään ole mitään ylimääräistä vaan rakkaudella valmistettuja laatulahjoja. Isänpäivään kuitenkin usein liitetään juurikin nuo itsetehdyt lahjat. Joten me painoimme pojan kanssa valkoiseen (isin lempiväri) t-paitaan pojna jalanjälki siihen sydämen tienoille. Tätä paitaa isi voi sitten pitää yö-/kotipaitana. Lisäksi isi sai lahjakortin parturiin, siellä kun kuitenkin tulee tasaisin väliajoin käytyä. Tietenkin oltiin myös tehty kortti, aamupalaa unohtamatta.
Meidän pojalla on kolme pappaa, joista kaksi nähtiin isänpäivänä ja kolmas pyydettiin kahville tiistaina. Pojalta löytyy vielä isovaarikin, joten ei pitäisi miehiä elämästä puuttua! Koska kahviteltiin meillä, minunhan oli ihan pakko leipoa! Suolaisena tarjottiin kinkkupiirakkaa ja makeasta löytyy yllättäen suklaalta. Piti kyllä tehdä jotain ihan muuta, mutta kaupasta puuttui pääraaka-aine. Joten suklaata, once again.
Tuplasuklaakakku
Pohja
200g tummaa suklaata
1 dl juoksevaa margariinia
6 munaa
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
Valkosuklaa-jogurttitäyte
200g valkosuklaata
½dl juoksevaa margariinia
2dl kreikkalaista jogurttia
Kostutus
1-1½dl sitruunalimua
Täyte
1½dl lemoncurdia
Kuorrutus
200g tummaa suklaata
1½dl kermaa
Sulata suklaa ja yhdistä sulan margariinin kanssa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä suklaasula munien joukkoon varovasti käännellen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinan joukkoon. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 24cm) ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Annan jäähtyä ja kumoa leivinpaperin päälle.
Kakun jäähtyessä voi valmistaa valkosuklaa-jogurttitäytteen. Sulata valkosuklaa ja yhdistä margariinin kanssa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sekoita jogurtti joukkoon.
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Laita pohja tarjoiluastiaan ja kostuta kolmasosalla kostutusliemestä. Levitä päälle puolet lemoncurdista ja sen päälle puolet valkosuklaaseoksesta. Laita päälle keskimmäinen kakkupohja, kostuta kolmasosalla liemestä ja levitä päälle loput lemoncurdista ja valkosuklaaseoksesta. Laita päälle viimeinen pohja ja kostuta lopulla liemellä. Aseta irtopohjavuoka varovasti takaisin, pohja tällä kertaa kanneksi. Anna maustua jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Valmista kuorrute. Laita kattilaan paloiteltu suklaa ja kerma. Kuumenna varovasti ja sekoittele. Kun suklaa alkaa sulamaan, ota pois levyltä ja jatka sekoittamista. Kun kaikki suklaa on sulanut anna jäähtyä hetki ennen kuin kaadat kakun päälle.
Alkuperäisessä ohjeessa oli kandeerattujen sitruunoiden ohje, joilla kakun voisi koristella. Tämä kuitenkin vie vähintään kolme päivää, joten itse en niitä ehtinyt tekemään. Jos kuitenkin sinulla on aikaa ja haluat kokeilla, tässä ohje.
Kandeeratut sitruunat
2 sitruunaa
2dl sokeria
2dl vettä
Pese sitruunat kuumalla vedellä ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Poista siemenet. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan, kiehauta ja keitä 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja lisää sitruunat. Anna jäähtyä. Nosta viipaleet leivinpaperin päälle ja taputtele liemet talouspaperilla. Anna kuivua huoneenlämmössä vähintään kolme päivää välillä käännellen.