Vietimme perheen kanssa pari päivää veneillen mökkireissun keskellä. Kuten lähes koko kesän, myös reissumme ajan kelit olivat mitä mainioimmat. Rajana pidimme parin tunnin ajomatkaa ja satamien vaatimuksena olivat hyvät palvelut ja leikkipaikka.
Moottoriveneellä reissuun
Veneenämme toimi appivanhempien Yamarin 76DC, kompakti Day Cruiser, joka pääasiassa toimii mökkeilyn oheistoimintana eikä varsinaisesti ole hankittu pitkien venereissujen tekemiseen. Veneestä löytyy kuitenkin pieni jääkaappi, liesi, vesihana, vessa, keulapeti ja pistopunkka. Tällä kertaa jaoimme petipaikat siten, että mies nukkui tytön kanssa keulapedissä ja minä pojan kanssa pistopunkassa.
Vaikka lapset eivät juurikaan ole kesällä päiväunia nukkuneet, ajoitimme ajomatkat "päiväuniaikaan". Ja helpostihan se uni tulee moottorin hyrinässä ja pienessä keinunnassa. Näin lapsilta sujui osa matkasta leväten keulassa, jolloin ei tarvittu viihdykettä mutta lapset olivat myös suojassa pahimmalta paahteelta. Toistaiseksi meidän venematkoilla ei tosin juurikaan ole mitään viihdykettä tarvittu, sillä lapset ovat innoissaan venereissuista ja toimivat isin apukuskeina. Varauduimme kuitenkin siihen, että tuollaisessa parin tunnin ajossa voi tylsyys iskeä.
Satamissa voi näin heinäkuussa ja erityisesti näillä keleillä olla ruuhkaa, jolloin on ehkäpä parempi olla ajoissa paikalla yöpymispaikan varmistaakseen.
Vaikka lapset eivät juurikaan ole kesällä päiväunia nukkuneet, ajoitimme ajomatkat "päiväuniaikaan". Ja helpostihan se uni tulee moottorin hyrinässä ja pienessä keinunnassa. Näin lapsilta sujui osa matkasta leväten keulassa, jolloin ei tarvittu viihdykettä mutta lapset olivat myös suojassa pahimmalta paahteelta. Toistaiseksi meidän venematkoilla ei tosin juurikaan ole mitään viihdykettä tarvittu, sillä lapset ovat innoissaan venereissuista ja toimivat isin apukuskeina. Varauduimme kuitenkin siihen, että tuollaisessa parin tunnin ajossa voi tylsyys iskeä.
Satamissa voi näin heinäkuussa ja erityisesti näillä keleillä olla ruuhkaa, jolloin on ehkäpä parempi olla ajoissa paikalla yöpymispaikan varmistaakseen.
Näsbyn vierassatama
Ensimmäinen yö vietettiin Näsbyssä, joka oli meille uusi paikka. Venepaikkoja taisi olla jäljellä meidän saapuessa, mutta kaverit olivat varanneet meille viereistä venepaikkaa, joten oma ruutu löytyi helposti. Satamasta löytyi ravintola, jonka yhteydessä oli pieni leikkipaikka. Miehille ja naisille löytyi omat suihkut ja saunat, tosin osuimme hieman huonoon aikaan kun miesten puolella oli sattunut jokin lasin rikkoutuminen, jonka vuoksi tiloja olikin vain yksi käytössä. Melko sujuvasti se kuitenkin meni. Vessoja oli mukavasti, mutta ravintolanpuoleiset huomattavasti epäsiistempiä kuin saunojen puoleiset. Rannasta löytyi myös ravintola, jossa söimmekin päivällistä. Hampurilaiset olivat kuulemma hyviä, itse napostelin fingerfoodia. Ravintolasta sai myös tilata aamuksi tuoreita sämpylöitä.
Sataman vierestä löytyi myös venemuseo, johon kävimme tutustumassa. Museo oli neljässä pienessä rakennuksessa, joissa jokaisessa oli oma teemansa. Kolmen euron pääsymaksu ei tästä ollut todellakaan paljoa! Ja ehkäpä jopa hieman yllättäen myös lapset jaksoivat kierrellä ja katsella vanhoja veneitä ja moottoreita.
Lounaan ja museokiertelyn jälkeen lähdimmekin kohti seuraavaa satamaa.
Iniö Norrby Hamn
Iniön satamassa olemmekin vierailleet ennenkin, joskus aikaan ennen lapsia. Satama onkin kokenut melkoisen muodonmuutoksen sitten viime vierailun ja kasvanut sekä parantanut palveluitaan roimasti. Satamasta löytyy kauppa ja ravintola ja ravintola vierestä löytyy minigolf ja leikkipaikka. Myös satamasta löytyi hiekkalaatikko.
Satama oli melkoisen täynnä meidän saapuessa, ja itse jo ainakin ajattelin, että paikka jää saamatta. Paikka kuitenkin löytyi satamahenkilökunnan opastaessa veneitä paikoilleen. Siinä muuten riitti juoksemista helteisenä päivänä. Veneitä olikin loppuviimeksi niin paljon, että kaikki halukkaat eivät satamaan mahtuneet, vaan heille jouduttiin ilmoittaa paikkojen olevan täynnä.
Rantaviivaa oli myös muokattu melkoisesti sitten viime näkemän, sillä laitureita oli enemmän ja rantaan tehty pieni hiekkaranta. Rannasta löytyi myös uusi palvelurakennus, josta löytyy saunat, suihkut, pesutuvat ja wc:t.
Oliko reissu onnistunut?
Reissu jäi selvästi plussan puolelle, vaikka siihen mahtui tylsempiäkin juttuja. Ensimmäisen yön unet jäivät todella vähäisiksi meillä kaikilla. Lapset nukahtivat todella myöhään, keula oli täynnä hyttysiä ja happi tuntui loppuvan kesken. Aamuun herättiin täynnä paukamia mustilla silmäpusseilla. Seuraavana iltana esikoinen nukahti helposti, mutta kuopus killitteli taas puolenyön paikkeille. Tällä kertaa vältyttiin hyttysiltä ja pidettiin tuuletin päällä läpi yön ja yö sujui huomattavasti paremmin.
Jääkaapin toiminnassa oli joku häiriö maasähköä käytettäessä ja totesimme sen lämmenneen kokonaan. Tästä ei sen suurempia haittoja ilmaantunut, vielä syömäkelpoinen pastasalaatti nautittiin iltapalaksi ja juomat lämpiminä. Vaikka mielellään sitä olisi kuumana päivänä olisi sekä lapset että aikuiset nauttineet juomansa kylmänä.
Helteiset päivät saivat minut myös haaveilemaan paukkuliiveistä. Esimerkin voima on uskomaton, ja vaikka riittääkin että liivit ovat veneessä, haluan lapsilleni näyttää hyvää esimerkkiä ja pitää niitä päällä. Mutta kyllä ne ovat kuumat ja hiostavat näillä lämpötiloilla! Joten ehkäpä sitten joskus hankitaan paukut meille aikuisille.