Se voi alkaa jo tässä vaiheessa, ehkä jopa aiemmin kun siihen testiin on piirtynyt ne kaksi maagista viivaa. Syyllisyydentunne. Äiti on siitä erikoinen ihminen, että äiti saa itselleen huonon omantunnon asiasta kuin asiasta.
Tällä kertaa olen havahtunut siihen tosiasiaan, että kesäloma kolkuttaa aivan nurkan takana. Aika, jolloin minä en ole töissä ja aika jolloin poika on kotona kanssani. Aika, jolloin poika on ainakin kaksi kokonaista kuukautta pois päivähoidosta. Ja siitähän tämä äiti on hieman syyllisyydentunnoissaan. Kuulostaa melko omituiselta, eikö vain? Miksi ihmeessä joku murehtii kun lapsi
ei ole päivähoidossa.
Noh, asiahan on niin, että meidän poika viihtyy hoidossa todella hyvin. Sinne mennään innoissaan ja mietitään kuka mahtaa jo olla leikkimässä. Päiväkodissa pojalla on joka päivä leikkikavereita, jotka ovat samanikäisiä. Kesäksi kaikki lapsiperheille suunnattu toiminta tuntuu lakkaavan eikä meillä ole täällä lapsiperhetuttuja. Nyt poika on kuitenkin tottunut leikkikavereihin ja siihen tuttuun ja turvalliseen rutiiniin. Vaikka kotona aikataulutus on sama, ei se kuitenkaan ole sama asia. Toisaalta myös jännittää päivähoitoon palaaminen. Kahden kuukauden jälkeen voi olla jonkinlaisia sopeutumisvaikeuksia ja ryhmässäkin on luultavasti tapahtunut muutoksia. Ryhmän kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voisivat vaihtaa seuraavaan ryhmään. Mutta tuskinpa kaikki 12 vaihtavat samanaikaisesti samaan ryhmään.
Juttelin asiasta ystävän kanssa, joka hieman naureskeli. On kuulemma hauskaa vaihtelua kuulla, että joku potee huonoa omaatuntoa kun ei vie lastaan päiväkotiin. Yksi hänen tuttava kun varmistelee, että varmasti hakee lapsen samoissa vaatteissa kun on vienyt, jos on sattunut olemaan kotona ilman lasta. Ollaan me äidit aikamoisia!
Ps. Toi tukka näyttää aika kivalta, ajatus lyhemmistä hiuksista on jokusen päivän kummitellut päässä.
