Toistaiseksi meidän tuore isoveli on ollut todella reipas ja huolehtivainen isoveli, eikä mustasukkaisuus ole vielä astunut kuvioihin. Varmasti sekin sieltä tulee, mutta nautitaan nyt tästä. Haluan kertoa miten meillä aloitettiin tottulemaan isoveljeksi tulemiseen ja miten olemme yrittäneet tehdä siirtymästä mahdollisimman mukavan. Ik'eroahan lapsille tuli kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta.
Pojalle kerrottiin tulevasta vauvasta ensimmäisen ultran jälkeen kun tiedettiin vauvan oikeasti olevan tulossa. Aluksi asiasta juteltiin vain silloin tällöin, sillä tuo puolen vuoden odotus on kuitenkin näin pienelle todella pitkä aika. Vauvan syntymän lähestyessä puhuttiin asiasta enemmän ja enemmän. Poika sai isoisovanhemmilta lahjaksi "Minusta tulee isoveli" -kirjan, jota mielenkiinnolla luettiin aina silloin tällöin. Kirjassa tuli kivasti isoveljeyden hyvät ja huonot puolet esiin. Poika kävi välillä silittelemässä masua ja yritettiin saada myös parit potkut osumaan isoveljen kokeillessa masua.
Kun syntymä alkoi olla todella lähellä, käytiin yhdessä pojan kanssa ostamassa pikkusiskolle oma unilelu. Poika sai synnyttyään lahjaksi tädiltään aasin, joka on äärimmäisen tärkeä. Kaupassa sitten katseltiin eri vaihtoehtoja, ja isoveljen mielestä pikkusiskolle oli ostettava pupu. Sovittiin, että kun pikkusisko tulee pois äidin masusta, saa isoveli antaa pupun pikkusiskolle.
Itse kävin vaivihkaa ostamassa tulevalle isoveljelle isoveljen lahjan. Kaksi uutta autoa paketoitiin pakettiin ja laitettiin synnytyslaitokselle mukaan. Toivon, etten ikinä unohda sitä näkyä, joka hissikäytävällä oli kun isoveli tuli hakemaan isin kanssa äitiä ja pikkusiskoa kotiin. Influenssan ja rs-viruksen takia vain isi sai vierailla osastolla, joten kuvia ja videoita lukuunottamatta isoveli ei ollut nähnyt pikkusiskoaan.
Hissikäytävällä istui silminnähden jännittynyt ja odottava isoveli, pupu kädessään. Niin hellyyttävä näky! Isoveli antoi innokkaasti pupun siskolleen ja katseli uutta tulokasta. Hetki kun oltiin vauvaa ihmetelty, annettiin pojalle hänen lahjansa.
Isoveli haluaa kovasti silitellä siskoaan ja kyselee siskolta haluaako hän maitoa, tissiä. Äiti saa koko ajan olla silmät valpaana, sillä hellyyttä voisi jakaa koko ajan, Eikä tuollainen vajaa kolmevuotias taapero osaa varoa pientä vauvaa. Autossa isoveli kertoo onko siskon silmät auki vai kiinni, ja pikkusiskon itkiessä voi itku tulla veljellekin. Ihan vain koska pikkusisko itkee. Pikkusiskolle leperrellään ihan erityisellä äänensävyllä ja kerrotaan, ettei ole mitään hätää.