Joulupöydän mutakakku

Kaikkihan ovat joulun jälkeen tunnetusti nälkäkuoleman partaalla ja viettäneet herkutonta aikaa. Joten ajattelin jakaa teille joulupäivänä pöydästä löytyneen mutakakun reseptin.

 

Amarula-mutakakku

 

1½ dl sokeria

1 dl Amarulalikööriä

100g voita

200g taloussuklaata

4 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Koristeluun valkosuklaata (itse käytin noin puolikaan Pandan levyn).

 

Sulata suklaa ja voi (kukin tyylillään, minä sulatin yhdessä kipossa mikrossa). Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään erillisessä kulhossa. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.

 

Kaada voideltuun (ja jauhotettuun) irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Oma kakku lipsahti hieman yli 20 minuutin (kannatti nukuttaa poikaa) ja tuolloin kakusta tuli hieman liian kiinteää omaan makuuni.

 

Koristeluna kokeilin paahdettua valkosuklaata. Paloittele suklaa ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Paista noin 5 minuuttia 175 asteessa. Suklaa leviää vain hieman ja ruskistuu. Annoin suklaan jäähtyä hetken, jonka jälkeen rouhin sen puukolla sopivaksi. on muuten herkkua tuo paahdettu valkosuklaa! Voi syödä sellaisenaan, koostumus on hieman keksimäinen.

 

Alkuperäinen ohje on Bailey'sillä maustettu, mutta päädyin korvaavaan tuotteeseen varsin suppean kermaliköörivalikoiman takia. Eli ei juuri ollut muuta, kahvilla maustetut hylkäsin heti. Mutta tuohonhan voi käyttää mitä vain.

40

Viime viikonloppuna isovanhempieni vihkimisestä tuli kuluneeksi 40 vuotta. Aikamoinen saavutus! Juhlan arvoinen, eikä vain? Isoisä lasten avustuksella järjesti mummille ihanan yllätyksen hääpäivän kunniaksi. Mummi tiesi etukäteen, että jotain he tekisivät tuona viikonloppuna, ettei vaan ohjelmoi mitään menoa. Mutta eipä tiennyt millaisesta yllätyksestä oli kyse!

 

Tuolloin 40 vuotta sitten pari vihittiin Turun Tuomiokirkossa, morsiamen kimpussa keltaisia ruusuja ja sinisiä anemoneja. 40 vuotta myöhemmin tuo pari uusi vihkivalansa samassa kirkossa samojen kukkien kanssa. Tällä kertaa jälkikasvua oli mukana enemmän kun mukana olivat lapset, lastenlapset ja lapsenlapsen lapsi.

Koko vieras joukko oli odottamassa alttarin vieressä kun morsiuspari käveli tuota tuttua käytävää urkujen soidessa. Siinä tilaisuuden alkamista ja juhlaparin saapumista odotellessa meidän poika nautti kirkon mahtavasta kaiusta ja juoksutilasta.

Sama meno jatkui kyllä seremonian aikanakin, sellaista on olla lapsi. Mieluummin antaa lapsen liikuskella kun muuten seurauksena olisi ollut melkoinen huuto.

Isi ottaa äitistä kuvaa ja samalla äiti näkee kun poika lähtee köysien alitse alttarille. Jos ei kuitenkaan sinne asti mennä.

Koska kyseessä oli vihkitilaisuus, estettiin muiden pääsy tuona aikana alttarialueelle. Saattoivat jopa olla päästämättä kirkkoon, ainakin kovin tyhjä se oli tilaisuuden aikana. Itse kun tulimme oli kirkossa kastetilaisuus kesken, ja tuolloin ihmisiä kuitenkin oli kirkossa muutenkin.

Tilaisuuden jälkeen menimme vielä yhdessä syömään ja juhlistamaan nuorta paria. Omasta mielestäni aivan loistava yllätys ja ihana tapa juhlia yhteisiä vuosia.

Pienen ihmisen ikävä

Aiemmin olenkin kertonut, että olen asustellut tämän viikon yksinäni miehen ja pojan ollessa kotikonnuilla. Sama järjestely oli viime viikollakin, viikonloppuna oltiin koko perhe samassa paikassa. 

Mies on ollut päivisin rakentamassa taloa ja poika on ollut mummin, isomummin ja vaarin sekä isomummun hoidettavana. Tällä viikolla poika on kuitenkin alkanut reagoimaan tilanteeseen. 

Iltaisin uni ei ole tullut omassa sängyssä, kiukuttelua on ollut normaalia enemmän, isiä on yritetty purra ja muutenkin osoitettu mieltä. Eilen FaceTimen kautta näkyi kuvaa kiukuttelevasta ja huomionkipeästä pojasta, joka ei yhtään katsellut äitiä kohti. Tosin tuolloin oltiin jo hyvän matkaa nukkumaanmeno ajan ohi. Kyllä äidin silmät kostuivat. Ja sydäntä raastoi. Poika kaipanee äitiä ja isiä, sitä tavallista arkea.

Huomenna on vielä hieman töitä, tavoitteena ehtiä yhdentoista bussilla kohti rakkaita. Yritän lohduttautua ajatuksella tilanteen ainutlaatuisuudesta ja harvinaisuudesta. Silti sydän on hieman ahdistunut. 

Huomenna helpottaa. 

Päiväkotitätien muistaminen

Tämä joulu on ensimmäinen, jolloin poika on ollut päivähoidossa. Vaikka joulukuussa hoitopäiviä kertyykin vain viikon verran, halusimme tietenkin muistaa päiväkodin ihania hoitajia. Kaikki neljä ovat kyllä aivan ihania, olemme olleet supertyytyväisiä! Kaikki ovat työskennelleet jo vuosia ja halusinkin olla antamatta mitään turhaa tavaraa.

Saaristolaisleipä 

1 l rasvatonta piimää

2,5 dl siirappia

2 tl suolaa

3 dl kaljamaltaita

2 pss kuivahiivaa

3 dl vehnäleseitä

5 dl täysjyväruisjauhoja

7 dl vehnäjauhoja 

Pinnalle

3 rkl siirappia

3 rkl vettä 

Sekoita maltaat ja kuivahiiva keskenään. Lämmitä piimä reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita piimän joukkoon siirappi, suola ja maltaat. Jätä pehmenemään 15 minuutiksi.

Maltaiden pehmetessä sekoita leseet ja ja jauhot keskenään. Lisää jauhoja muutama desi kerrallaan piimän joukkoon puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita kunnes taikina on tasainen. Kohota liinalla peitettynä 1 tunti. 

Sekoita kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen 1,5 l (voideltuun) leipävuokaan. Tasoita pinta kostutetuin käsin. Anna kohota puoli tuntia. 

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Voitele leipien pinta siirappivedellä ja laita takaisin uuniin puoleksi tunniksi. Kumoa heti uunista oton jälkeen ja anna jäähtyä. 

Itse tein taikinan 1,5-kertaisena, ja jaoin sen neljään litran vuokaan. Tein leivät kertakäyttövuokiin, joita ei välttämättä tarvitse voidella. 

Hiljaisuuden rikkomista

Siitä huolimatta, että jälki ei ole kauneinta mahdollista, olen päättänyt katkaista blogihiljaisuuden. Viime ja tämän viikon olen ollut kotona yksin, miehen ja pojan ollessa kotikonnuilla. Bloggaajan unelma, aikaa blogille! Viime viikon kuitenkin kärsin jonkinlaisesta aikaansaamattomuudesta ja tukoksesta. Nyt taasen sekä tietokone että kamera ovat miehellä. Ja tästä pääsemmekin takaisin lopputuloksen kauneuteen. Bloggaamisen kännykällä ja kuvatkin ovat kännykällä napattuja. 

Omaa aikaani olen käyttänyt lahjojen hankintaan, yhtään lahjaa en ostanut ennen tätä. Joku voisi puhua joulusiivouksesta, mutta kyllä minä ihan muuten vaan pesin lattiat ihan rauhassa. 

Kynttilöitäkin olen poltellut, pelkäämättä taaperon vetävän niitä alas. Päivittäin ollaan puhuttu FaceTime-puheluita, eilen reilun tunnin ajan. Ah, nykyaika! Viikonloppuna toki nähtiin ja tämäkin viikko alkaa lähestymään loppuaan. Lauantaina vielä viimeinen työpäivä ennen lomaa. 

Kokemuksia Playtraysta

Yhteistyössä Oy MaxPlay ab ja KidSpot.

 

Saatiin kesällä KidSpotin yhteistyön kautta MaxPlaylta oma Playtray ja se onkin ollut meillä käytössä siitä asti. Ajattelinkin kirjoitella teille uudestaan kokemuksista nyt kun Playtray on ollut pidemmän tovin käytössä. Aiemman kirjoituksen löydät täältä.

 

Tarkkasilmäiset ehkä jo huomasivatkin, että TrippTrappin Babyset on otettu pois käytöstä. Ei liene yllätys, että lapset kasvavat ja taidot karttuvat. Ajatuksena tuntui kuitenkin hurjalta siirtyä Babysetistä suoraan ilman minkäänlaista tukea istumiseen. Vaikka jälkikasvua voikin kuvailla luonteeltaan melko rauhalliseksi, en kuitenkaan luota tuolilla pysymiseen. Tosin taitaa sekin vain olla tottumiskysymys. 
Playtray ei itsessään ole mikään istuintuki, mutta kyllä se tuo tietynlaista turvallisuuden tunnetta äidille. On ainakin jokin hidaste tippumisen tiellä.

Playtrayn puhtaanapito on ollut helppoa. Onhan sitä jämähtänyttä ruokaa hieman turvanauhan kolossa, mutta muuten lika lähtee pinnasta helposti kostella pyyhkimällä. Meillä on itse asiassa tarjotin ollut koko ajan paikallaan eikä sitä ole tarvinnut irrottaa edes hirmuisen sekasotkun jälkeen. Välillä olen sen pyyhkinyt vain kostella liinalla toisinaan taas käyttänyt puhdistusliinoja, joissa on siis muutakin kuin vettä.

Päiväkodin tädit ovat kuvailleet poikaamme kokonaisvaltaisena syöjänä. Tämä on kaunis tapa sanoa, että ruokaa on joka puolella. Kalakeitto muuten tuoksuu hiuksissa mukavasti. Noh, tämä kokonaisvaltainen ruokailutapa näkyy myös Playtrayn kanssa. Tarjottimen ja lapsen väliin jäävä rako on sen verran iso, että siitä mahtuu ruuat mukavasti tippumaan housuille. Tästä johtuen meillä syödään usein vaippasilleen. Nyt isi tosin keksi tähän loistoratkaisun, nimittäin talouspaperiliinan vielä ruokalapun alle. Mutta piti sanomani, että tuo väli voisi olla hitusen pienempi. Tietenkin nyt väliin mahtuu isompikin lapsi, sekä TrippTrapp ja Playtray kun voivat olla käytössä vanhemmillakin lapsilla.

Teidän iloksenne Maxplay antaa ostoksista 10 % alennusta koodilla ROUVAY 2.12.-7.12.2014. Siis ihan kaikesta! Tästä pääset verkkokauppaan, josta löytyy blogissa näkyneiden Playtrayn ja Fasett-kynttilälyhdyn lisäksi säästölippaita, ruuansäilytysrasioita, maljakoita ja vaikka mitä!

Erilainen joulukuu

Blogit alkavat täyttyä joulukoristeluista, kalentereista ja kaikesta muuhun aiheeseen sopivasta. Meidänpä kotia ei pueta jouluasuun lainkaan (luultavasti), sillä joulukuu on meille hieman erilainen.

Ensimmäisen viikon mies on tontilla Varsinais-Suomessa ja me jatketaan isätöntä arkea täällä Satakunnassa. Itsenäisyyspäivän aikoihin miehen aktiivivapaat vaihtuvat isyyslomaan, jolloin isi hoitaa poikaa minun työskennellessä. No big deal. Paitsi että minä jään yksin Satakuntaan ja miehet menevät talohommiin. Kaksi viikkoa tämä äiti asustaa ilman miesväkeä, tosin viikonloppuna nähdään.
 

Arvatkaapa kuinka oudolta tuo ajatus tuntuu. Tämä on jo tovin ollut tiedossa, joten sulattelua on tehty. Viikko kaksin pojan kanssa jännittää, virtaa pitäisi äidiltä riittää kahden aikuisen edestä. Tietenkin jännitän myös sitä, miltä tuntuu viettää viikot yksin ja viikonloput yhdessä. 

Toisaalta aion ottaa yksinolosta kaiken irti. Joululahjoille en ole juurikaan ajatusta suonut, aikaa niiden hoitamiseen riittää noina kahtena viikkona. Samaten kortit jäänee niille viikoille. Suunnitelmissa on myös kämpän siivous ihan rauhassa. Vaikka onhan tuo imurointiapulainen superherttainen.

Joulukuun ensimmäisenä poika sai "avata" ensimmäisen kalenterin luukun päiväkodissa. Luukka aukaistiin vasta kotona ja sieltä löytyi oma pipipussi.