31.3.2017
Työmarkkinoilla
Kevät on aikamoista kuhinaa oman alan työmarkkinoilla. Minullahan ei ole vakituista paikkaa ja tämä kevät menee hyppimällä paikasta toiseen, mistä ikinä sitten soitetaankaan ja pyydetään töihin. Välillä ollaan työttömänä ja välillä töissä. Aikamoista hurlumheitä.
Oleellisena osana kevättä on myös työhakemusten täyttö. Vakituisesta paikasta tällä seudulla voin vain haaveilla. Minulla "ei ole jalka minkään oven välissä", ja on oikeastan fakta, että sillä tavalla se vakkaripaikka saadaan. Tällä hetkellä olen hakenut varmaankin noin 15 vakituista paikkaa, nyt vain odotellaan josko pääsisi haastatteluun. Viime syksynä yhtä lähialueen vakkaripaikkaa haki 174 hakijaa. Yhtä paikkaa. Nyt avoinna olevista paikoista yhtä on hoitanut joku määräaikaisesti seitsemän vuotta. Seitsemän.
Olen ollut onnekas, sillä sain peräti viiden viikon pätkän yhdestä paikasta, ja ihanan kokemuksen lisäksi sain aivan ihanan työtodistuksen ja minut esiteltiin muille lähialueiden pomoille. Ja tuo ihana ele minua kohtaan poiki toisesta paikasta parin viikon pätkän.
On kiva päästä katsomaan erilaisia paikkoja ja tässä vaiheessa imen niistä itseeni kaikkea mahdollista. Mutta onhan se kurjaa, jos pomppii päivittäin siellä täällä. Ei siinä oikeasti pääse ammatillista minäänsä kovinkaan hyvin toteuttamaan. Joten nämä viikkojen pätkät ovat olleet aivan mahtavia kun on päässyt oikeasti hommiin.
Edelleen jatkan hakemusten väsäilyä, ja olen toiveikas, että ainakin jotain pidempää löytyisi syksyksi. Eihän se mitenkään varmaa ole, todellakaan, mutta toiveikas saa aina olla.
28.3.2017
Vuosi asumista takana
Heipähei taas pitkästä aikaa! Tämä postaus on odottanut toteuttamistaan jo lähes kuukauden, mutta nyt jaksoin sen toteuttaa. Työelämässä on ollut sen verran hektistä, että ajan irroittaminen blogille on tuntunut haastavalta. Samaten olen kaivannut inspiraatiota. Ei ole tullut kuvailtua mitään, eikä oikein ole ollut sanottavaakaan.
Maaliskuun seitsemäntenä päivänä tuli vuosi asumista täyteen. Paljon on sinä aikana tapahtunut, vaikka usein koti tuntuukin vielä keskeneräiseltä. Kodikkuutta tuovia asioita tarvitaan lisää, mutta nyt vanhoja kuvia katsellessa huomaan onnekseni edistystä tapahtuneen vuoden aikana. Harmi vain, että niitä keskeneräisyyksiä ei ole tullut kovinkaan paljoa kuvailtua muuton jälkeen, vaan kuvattu on valmista.
Pitkän aikaa käytiin suihkussa yläkerrassa kun alakerran suihkutilat eivät olleet käytettävissä. Alakerran yksi wc oli täysin kesken, muuttaessa sieltä puuttui allas ja kaappi nyt ainakin. Alakerran olohuone ammotti tyhjyyttään, ei sohvaa, tv-tasoa, telkkaria, mattoa, sohvapöytää.
Nyt alkaa rakenteellisesti kaikki olemaan kunnossa, mutta sisustaminen ei varmaan pääty koskaan. Ulkokuorikin on saatu kuntoon, ja kuten aiemmin kerroinkin, nyt on pihan vuoro. Odotan jo innolla valmiimpaa pihaa ja terassia. Vaikka se ikävä kyllä tietääkin taas miehelle raksailua ja vähemmän perheen kanssa tekemistä. Onneksi kesällä on tiedossa yhteistä lomaa, ja toivon ettei rakentaminen enää olisi yhtä intensiivistä. Mutta ei sille mitään mahda.
Nämä postauksen kuvat ovat kuluneen vuoden aikana otettuja. Ylimpänä vanhimmat ja alimpana uusimmat.
18.3.2017
Kevät ja pihasuunnitelmat
Talvi ja lumet alkavat toivottavasti olemaan jo takana ja kevät tekee tuloaan. Meidän kohdalla tämä kevät tarkoittaa pihapuuhien aloittelua. Nyt saa sisustaa myös talon ulkopuolella! Koko pihaa ei missään tapauksessa saada tänä vuonna valmiiksi, aika ja raha rajoittavat toimintaa. Tällä hetkellä meidän piha on aivan alkutekijöissään. Täytemaat on tasoitettu ja muutama kivi tasoitettaessa siirrettiin ainakin lähelle lopullista paikkaansa.
Varsinaista suunnitelmaa emme pihasta tilanneet, sillä meillä oli melko hyvä näkemys mitä haluamme. Kaipasimme kuitenkin ammattilaisen mielipidettä muutamaan hankalaan kohtaan tontillamme. Yksi suuri murhe on ollut tontin jyrkkä reuna, jolle on jotain tehtävä. Mikään ei tuntunut sopivalta vaihtoehdolta, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Tai suunnitelma on hyvä, kunhan se on toimiva. Toiveissa on suhteellisen luonnollisen näköinen lopputulos. Havuja ja kiveä, joita tuossa luonnostaankin jo on. Toinen murhe on ollut välttämätön aita. Kun haluaa huoltovapaa, tyylikkään eikä liian raskasta ja vielä budjettiin sopivan. Tässä kohtaa kompromissi oli välttämätön. Siihen tulee tuijia, joka ei nyt ihan huoltovapaa vaihtoehto ole.
Haluamme pihasta avaran, jotta siinä on hyvää tilaa leikeille. Iso nurmialue, johon sitten ehkä joskus voi jotain istutuksia tai muuta laittaa. Muutama tuija tulee myös "näköesteeksi", vaikka omasta mielestä sellainen ei ole välttämätön. Mutta uskon niiden tuovan pihaan kivan pienen lisän, joten en tästä näköesteasiasta ole miehen kanssa kinastellut. Muutama omenapuu pihalle myös istutetaan, mutta siinä saa toistaiseksi olla pihalle tulevat istutukset.
Naapurin ja meidän tontin rajalle tulee pieni kivimuuri (muuri kuulostaa ihan kamalalta ja massiiviselta!), sillä rajalle on välttämätöntä tehdä jotain. Terassi kuuluu myös tämän vuoden suunnitelmiin. Joskus hamassa tulevaisuudessa olisi ihanaa saada siihen pieni lasitettu osio, mutta nyt se ei sovi budjettiin. Jos vaikka joskus voitettaisiin lotossa. Tässä kun matkan varrella haaveita tulee näköjään lisää. Tuollaisesta lasiterassista ei olla ikinä puhuttu tai haaveiltu ja nyt se salakavalasti on hiipinyt mieliimme.
Mitä sitten jää tekemättä? Laatoitus tai asfaltointi. Se tehdään aikaisintaan vuoden päästä, jos vielä silloinkaan. Katsotaan sitä jahka ollaan saatu muut hommat pois alta.
16.3.2017
DIY pääsiäiskoriste
Lapset nukkumassa, kasvonaamio kasvoilla, höyryävä tee kupissa ja hetki blogille. Kun tuijottaa tiukasti ruutua, ei ehkä huomaa lattialla lojuvia sohvatyynyjä, leluja siellä täällä, sotkuista pöytää ja ties mitä lie. Mutta nyt haluan tehdä tämän enkä siivota.
Pääsiäinen hiljalleen kolkuttaa ovella ja sen mukana pääsiäissisustus (mies varmaan sai hepulin kun tämän luki). Meillä ei pahemmin ole pääsiäistä tuotu kotiin, mutta nyt oman talon ja lasten myötä on pieni pääsiäisinnostus vallanut minut.
Vielä en sen enempää pääsiäistä ole sisutanut, mutta tämä vastaantullut idea oli pakko testata ja jakaa teidän kanssa. Itse ainakin tykästyin kovin!
Pinterestissä vastaan osui kipsimunat ja tarkoitus oli sellaisia yrittää tehdä. Työkaverillekin hehkutin kipsimunia, ja seuraavana päivänä hän vinkkasi minulle vessapaperimunista. Luit oikein, vessapaperi.
Tarvikkeet
1 dl vettä
1 dl sokeria
vessapaperia
sumutinpullo
ilmapalloja
kulhoja
Puhalla ilmapallot sopivan kokoiseksi. Kiehauta vesi ja sekoita sokeri joukkoon. Sekoittele kunnes sokeri on kunnolla liuennut. Kaada vesisokeriseos sumutinpulloon. Sumuttele ilmapallo kosteaksi ja ala taputtelemaan vessapaperia ilmapallon päälle. Sumuttele paperi ja lisää uusi kerros paperia. Tee ainakin kaksi kerrosta, ehkäpä peräti kolme tai neljä. Jätä ilmapallo kuivumaan sopivaan kulhoon solmu alaspäin. Omasta mielestä paperia oli helpompi taputella kun piteli palloa toisessa kädessä, mutta pallon voi pitää koko ajan kulhossa.
Kun muna on kuivunut, tee ilmapalloon pieni reikä ja anna tyhjentyä rauhassa. Leikkaa saksilla siksakkia munan reunaan ja paina hellästi munan pohjaa esimerkiksi lasilla, jotta saat pohjaan hieman tasaista. Pysyy sitten paremmin pystyssä. Itse painoin munaa varovasti pöytää vasten, jolloin pohja muotoutui sopivasti. Täältä löydät alkuperäisen ohjeen.
Sisään sujautin narsissin ruukkuineen, ja toinen vielä saa jäädä odottamaan täytettä. Vessapaperimunan pinnasta tuli melko epätasainen, kipsimunasta saanee tasaisemman kun vähän näyttää hiomapaperia. Nämä materiaalit kuitenkin löytyvät helposti, meillä peräti sattui olemaan muutama ilmapallokin.
Homma oli helppo, mutta siivoa jäljet nopeasti! On todella tahmaista tuo sokerivesi. Itse suoritin askartelut kodinhoitohuoneen altaassa, joten siivoaminen kävi melko helposti ja nopeasti.
Joko muut ovat aloittaneet pääsiäisvalmistelut?
14.3.2017
Block ja Box
Nämä kaunokaiset eivät vielä blogiin olekaan päässet, vaikka jo tovin ovat meillä majailleet. Blockista ollaan puhuttu pitkään, mutta myös Boxia ollaan katseltu. Joten kun ei osaa päättää, täytyy hankkia molemmat. Noh, eihän se niin mene, me vaan satuttiin keksimään paikat molemmille ja alennuksella sai.
Box muutti yläkerran tv-tasolle, Block taasen alakerran tv-tasolle. Kauniita valaisimia molemmat, mutta miehen silmään valo oli vääränlaista. Täysin ristiriidassa muiden valaisimien kanssa, ja miehen mielestä kaikkien valojen tulee olla samaa sävyä, valkoista valoa. Sekä Blockiin että Boxiin saa tietenkin polttimon vaihdettua, helppo homma. Paitsi että eipä tainnut Suomesta löytyä oikenlaista poltinta oikealla sävyllä. Mutta onneksi on netti ja nettikaupat. Ties kuinka kauan mies käytti aikaansa surffaillessaan, mutta löysi kuin löysikin ulkomailta sopivan polttimon.
Sellainen tuo oma ukkokulta on. Kun jotain saa päähänsä niin se sitten toteutetaan.
11.3.2017
LuKLabel Design Team Inspiraatiopäivä
Terveisiä LuKLabel Design Teamin Inspiraatiopäivästä! Tänään tavattiin ensimmäistä kertaa livenä toisiamme ja tehtiin tiimityötä saman pöydän ympärillä. Mahtava porukka meillä on kasassa!
Meitä lähti Turun liepeiltä viisi tiimiläistä aamulla kohti Helsinkiä, ja koko päivä meni kuin siivillä. Pääsimme näkemään jo olemassaolevia tuotteita livenä, ja voin kertoa että tämä oli pelkästään positiivinen kokemus. Ei kuvasta vain hahmota tuotetta yhtään niin hyvin.
Sen lisäksi, että tutustuttiin toisiimme, suunniteltiin myös tulevia juttuja. Tällä kertaa työskenyelyn aiheena eivät olleet ainoastaan eri tuotteet, vaan esimerkiksi markkinointi oli yksi päivän teemoista.
LuKLabelin Facebookissa tapahtumaa pystyi seuraamaan livenä, ja nuo videot ovat edelleen siellä nähtävissä.
Mielenkiintoinen päivä takana, ehkäpä tekin pääsette jossain vaiheessa näkemään päivän antia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)