Tarina mekoista

Sunnuntaina vietettiin esikoisemme ristiäisiä, ja kuten ristiäisiin kuuluu, oli pojallamme kastemekko.

Kelataan ajassa hieman taaksepäin.

Menimme naimisiin vuonna 2011. Tuolloin ostin itselleni unelmieni hääpuvun. Tuo puku ei kuitenkaan istunut täydellisesti, mikä ei tällä pituudella ollut kovinkaan suuri yllätys. Pukua kavennettiin hieman ja lyhennettiin huomattavasti.

Häiden jälkeen ei hääpuvulla kuitenkaan ole käyttöä. Ainakaan sellaisenaan. Päätin viedä puvun ompelijalle, joka muokkasi hääpuvusta minulle uuden, monikäyttöisemmän puvun. Puku lyheni entisestään.

Olimme jo aiemmin puhuneet miehen kanssa, että hääpuvun ylijäämäkankaista voisi sitten joskus tehdä kastemekon tuleville lapsillemme. Harmikseni hääpuvun muokannut ompelija ei kiireiltään pystynyt kastemekkoa tekemään. Isoäitini on onneksi melkoisen taitava ompelukoneen käyttäjä, ja kankaat lähtivät hänen mukaansa.

Tässä lopputulos. Ensimmäinen lapsemme on jo puvussa kastettu ja mikäli olemme onnekkaita ja saamme lisää lapsia, tullaan heidätkin kastamaan äidin hääpuvusta tehdyssä kastemekossa. Mekon lisäksi isoäiti hurautti vielä pöksyt kankaista.