Ja nimeksi tuli...

 

Eikös olekin juuri se otsikko, jota blogeissa käytetään ristiäisten jälkeen? Ovelasti jätetään se oleellisin pois, mutta kaikki kuitenkin tietävät mistä on kyse. No tämä voisi olla sellainen postaus, vaan ei ole. Sunnuntaina 1.5. meillä oli koti siivottu, kupit ja lautaset esillä ja äitikin inhimillisen näköinen tukka laitettuna ja ripsarit silmissä. Vajaa pari tuntia juhlien alkuun. Itse juhlakalu heräili pitkiltä uniltaan kiukkuisena, erilaisella itkulla. Pikainen kylvetys, jottei ihan haistaisi maidolle. Kylvyn jälkeen maitoa nälkäiselle. Vaan tyttöpä ei syönyt ja jatkoi itkuaan. Tuntui hieman lämpöiseltä. Mittariin piirtyi lämpöä 38,5 astetta. Joten reippaasti vaatteet päälle ja auton suunnaksi TYKS. Pojat jäivät kotiin ja mies soitteli papille ja vieraille. 

Me suunnattiin tytön kanssa päivystykseen lasten ja nuorten puolelle, jossa meidät otettiin suoraan tutkittavaksi. Diagnoosi jäi avoimeksi, mutta osastolle jäädään. Pieni sai heti supon ja lääkäri laittoi kanyylin päähän. Verikokeet ja virtsanäyte suoraan rakosta, sillä vaippa oli märkä. Vielä pissapussi, koska saatu näyte oli niin pieni. Päivystyksestä siirryttiin lasten ja nuorten infektio-osastolle odottamaan näytteiden tuloksia. Tytölle tipasta nestettä ja antibioottia. Alustavat tulokset eivät kertoneet mitään, piti odottaa vielä jokunen tunti. Noin vuorokausi odoteltiin, kunnes saatiin tulokset ja aloitettua täsmähoito. Antibiootti vaihdettiin toiseen, mutta onneksi tyttö oli jo oma itsensä, toinenkin oli ainakin jotain jo tehnyt. Enää tyttö ei itkenyt kipua käsiteltäessä eikä lämpöäkään enää ollut. Kolme vuorokautta vietettiin ammattilaisten hellässä huomassa, nyt kotona vielä jatketaan antibioottikuuria. 

Eihän sairaalassa kivaa ole, mutta täytyy sanoa, että kyllä olivat hoitajat ja muu henkilökunta aivan mahtavaa porukkaa. Eihän meidän tyttö oikein mistään vielä mitään ymmärrä, mutta onhan se kiva kun lapset huomioidaan antamalla vapun kunniaksi ilmapallo (isi sai viedä veljellekin kotiin), lelupäivänä sai pehmonallen ja sairaalaklovnitkin kävivät heittelemässä värikkäitä huiveja ja lauleskelivat tytölle. 

Sairaalaoloaika vietettiin erityksissä, tyttö oli koko ajan omassa huoneessaan. Huoneeseen kuljettiin kahden oven läpi, jotka eivät saaneet olla samanaikaisesti auki. Ovien välissä käytettiin käsidesiä mennentullen. Itse olin koko ajan tytön kanssa sairaalassa, välillä juoksin vain lähistöltä hakemaan itselle ruokaa. Tyttö kun on rintaruokinnalla, oli selvää että minä olen sairaalassa eikä isä. 

No se nimi jäi antamatta, uusi päivä on jo kalenterissa. Osa vieraista tuli viihdyttämään perheen miehiä ja syömään ristiäisiin varattuja ruokia. Aina ei mene suunnitelmien mukaan. Pääasia on, että tyttö on kunnossa.