



Kevät on aikamoista kuhinaa oman alan työmarkkinoilla. Minullahan ei ole vakituista paikkaa ja tämä kevät menee hyppimällä paikasta toiseen, mistä ikinä sitten soitetaankaan ja pyydetään töihin. Välillä ollaan työttömänä ja välillä töissä. Aikamoista hurlumheitä.
Oleellisena osana kevättä on myös työhakemusten täyttö. Vakituisesta paikasta tällä seudulla voin vain haaveilla. Minulla "ei ole jalka minkään oven välissä", ja on oikeastan fakta, että sillä tavalla se vakkaripaikka saadaan. Tällä hetkellä olen hakenut varmaankin noin 15 vakituista paikkaa, nyt vain odotellaan josko pääsisi haastatteluun. Viime syksynä yhtä lähialueen vakkaripaikkaa haki 174 hakijaa. Yhtä paikkaa. Nyt avoinna olevista paikoista yhtä on hoitanut joku määräaikaisesti seitsemän vuotta. Seitsemän.
Olen ollut onnekas, sillä sain peräti viiden viikon pätkän yhdestä paikasta, ja ihanan kokemuksen lisäksi sain aivan ihanan työtodistuksen ja minut esiteltiin muille lähialueiden pomoille. Ja tuo ihana ele minua kohtaan poiki toisesta paikasta parin viikon pätkän.
On kiva päästä katsomaan erilaisia paikkoja ja tässä vaiheessa imen niistä itseeni kaikkea mahdollista. Mutta onhan se kurjaa, jos pomppii päivittäin siellä täällä. Ei siinä oikeasti pääse ammatillista minäänsä kovinkaan hyvin toteuttamaan. Joten nämä viikkojen pätkät ovat olleet aivan mahtavia kun on päässyt oikeasti hommiin.
Edelleen jatkan hakemusten väsäilyä, ja olen toiveikas, että ainakin jotain pidempää löytyisi syksyksi. Eihän se mitenkään varmaa ole, todellakaan, mutta toiveikas saa aina olla.