Muistoja masumatkalta

Viime aikoina mielessä on pyörinyt masuaika. Katselin kuvia tuolta ajalta ja nyt se tuntuu jo kovin kaukaiselta.

 

 

 

Tammikuussa masu alkoi jo näkymään. Jouluna kerroimme sukulaisille tulevasta perheenlisäyksestä, ensimmäisen ultran jälkeen. Keksimme kaksi hauskaa tapaa kertoa. Askartelin kortin, jonka sisäpuolelle liimattiin ultrakuva. Sanottiin, että lahja ei ehtinyt jouluksi perille, mutta kirjekuoressa on vihje tulevasta. Miehen sisko oli tuolloin myöskin raskaana. Heidän perheelle ostettiin pieni vauvan body. Paketoitiin se ihan normaalisti, mutta paketin sisällä bodyyn oli kiinnitetty pieni pakettikortti, jossa luki serkulleni. Hetken käly oli hämmästyneen näköinen kunnes ymmärsi mistä oli kyse. Saatiin häneltä haleja ja onnitteluja, muut olivat tässä vaiheessa hieman kuutamolla :) Kunnes heillekin selvisi mitä bodyyn oli liitetty.

 

Aluksi ajattelin, että kuvailen masua viikottain. Arvaatte varmaan miten siinä kävi. Ei tosiaan kuvailtu, ei. Keväällä ja kesällä sitten hieman aktivoiduttiin asian suhteen.

Loppuraskaudesta masu jo hankaloittii elämää jonkin verran. Olen siltikin sitä mieltä, että raskauteni oli helppo ja vaivat vähäisiä. Loppuraskaudesta eniten vaivaa aiheutti nukkuminen ja hyvän asennon löytyminen. Eihän sellaista asentoa ollutkaan.

Tässä vaiheessa taisi laskettuun aikaan olla muutama viikko. Kovin innokkaasti odoteltiin pikkumiestä saapuvaksi.

Vihdoin koitti se päivä kun lähdettiin sairaalaan. Tästä kuvasta tosin meni vielä melkoinen tovi ennen pojan syntymää. Kuva on tiistai-illalta ja poika syntyi torstaina kello 19.02. Masu on valtava! Ei se noin valtavalta tuntunut ja näyttänyt omasta kuvakulmasta.

Kuten alussa sanoin, tuntuu kuin masusta olisi kauan aikaa. Jonkin verran synnytyksen jälkeen aloin hieman kaipaamaan vauvamasua. Oli outoa olla ilman sitä ja niitä potkuja. Ja nyt sen on jo tavallaan unohtanut.