40

Viime viikonloppuna isovanhempieni vihkimisestä tuli kuluneeksi 40 vuotta. Aikamoinen saavutus! Juhlan arvoinen, eikä vain? Isoisä lasten avustuksella järjesti mummille ihanan yllätyksen hääpäivän kunniaksi. Mummi tiesi etukäteen, että jotain he tekisivät tuona viikonloppuna, ettei vaan ohjelmoi mitään menoa. Mutta eipä tiennyt millaisesta yllätyksestä oli kyse!

 

Tuolloin 40 vuotta sitten pari vihittiin Turun Tuomiokirkossa, morsiamen kimpussa keltaisia ruusuja ja sinisiä anemoneja. 40 vuotta myöhemmin tuo pari uusi vihkivalansa samassa kirkossa samojen kukkien kanssa. Tällä kertaa jälkikasvua oli mukana enemmän kun mukana olivat lapset, lastenlapset ja lapsenlapsen lapsi.

Koko vieras joukko oli odottamassa alttarin vieressä kun morsiuspari käveli tuota tuttua käytävää urkujen soidessa. Siinä tilaisuuden alkamista ja juhlaparin saapumista odotellessa meidän poika nautti kirkon mahtavasta kaiusta ja juoksutilasta.

Sama meno jatkui kyllä seremonian aikanakin, sellaista on olla lapsi. Mieluummin antaa lapsen liikuskella kun muuten seurauksena olisi ollut melkoinen huuto.

Isi ottaa äitistä kuvaa ja samalla äiti näkee kun poika lähtee köysien alitse alttarille. Jos ei kuitenkaan sinne asti mennä.

Koska kyseessä oli vihkitilaisuus, estettiin muiden pääsy tuona aikana alttarialueelle. Saattoivat jopa olla päästämättä kirkkoon, ainakin kovin tyhjä se oli tilaisuuden aikana. Itse kun tulimme oli kirkossa kastetilaisuus kesken, ja tuolloin ihmisiä kuitenkin oli kirkossa muutenkin.

Tilaisuuden jälkeen menimme vielä yhdessä syömään ja juhlistamaan nuorta paria. Omasta mielestäni aivan loistava yllätys ja ihana tapa juhlia yhteisiä vuosia.