Soittelin sankarin äidille ja kerroin kyseessä olevan ihkaensimmäiset kaverisynttärit. Sovittiin, että tarvittaessa meistä vanhemmista toinen jäisi juhliin mukaan. Aina kun pojalta asiasta kysyin, halusi hän meistä toisen jäävän juhliin. Synttäripäivänä kysyin taas kotona, haluaako hän mennä yksin vai äidin tulevan mukaan. Äiti mukaan, koska hän voisi kaatua ja mennä rikki. Voi toista! Vielä juhlapaikan pihalla kysyin vastauksen ollessa aina sama.
Mentiin siis yhdessä juhliin. Aluksi poika oli äidin helmoissa, mutta melko pian rohkeni irtautua. Itse yritin olla hieman taustalla, mutta auttelin lapsia korjailemaan autoja sun muuta.
Päätin, että poika saa synttäreillä kuin minä en olisi siellä. Eli herkkuja sai syödä miten lystäsi. Ihmeen vähän lapset niitä söivät! Tai omat olettamukset ainakin olivat erilaiset.
Synttäreillä oli kivaa. Parasta oli kakku ja onginta. Ja ihan hitti on ollut tuo omastakin lapsuudesta tuttu karkkikoru. Jonka äiti olisi mielellään hävittänyt, jottei sitä syötäisi tai sen syömisestä kiisteltäisi joka päivä. Mutta tiedän, ettei sitä tosta vain hävitetä, koru kyllä muistetaan.
Ja se kakku. No se oli Salama McQuuen. Tänä aamuna juteltiin pojan omista lähestyvistä synttäreistä. Ainoa toive, jonka poika esitti niiden suhteen oli hinausauto Martti -kakku. Huhhuh. Omista käsistä Marttia ei synny, mutta katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!