Kuinka lapset viilaavat meitä aikuisia linssiin?

Sitä luulisi, että kaikenlaiset metkut keksitään vasta vähän vanhempana, mutta kyllä tuo meidän kuopuskin jo aikalailla temppuja osaa. Ensimmäinen vajaa puoli vuotta meni melkoisen vaaleanpunaisten lasien läpi. Tässä vaiheessa saadaan vanhemmat harhaluuloon lähes kaiken suhteen. Yöt nukuttiin läpeensä oikeastaan syntymästä asti, herättiin aina hymy huulilla, nukahdettiin ihan itsekseen. Ei juurikaan harmistuttu ja oltiin muutenkin lepposia.

Nyt vajaan vuoden ikäinen on jo melkoinen tapaus. Vaipanvaihto ja vaatteiden pukeminen tai riisuminen ovat yhtä tuskaa. Toinen vastustaa niin paljon kun pienellä kehollaan vain pystyy. Ja se on oikeastaan melko paljon kun kiemurtelee mistä tahansa välistä pois. Oma tahto on melko vahva. Murrosikä lienee jotain ihan muuta kuin itselläni, luulenpa että melkoiset taistelut saadaan käydä.

Usein kuulee puhuttavan, että isommat lapset saavat pienemmät tekemään ties mitä hulluuksia. Noh, meillä luulen asian menevän toisinpäin. Nyt jo ruokapöydässä pienempi saa isomman mukaan pelleilyyn. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta ei tällaista esikoisen kanssa ollut.

Saa nähdä mitä näistä meidän mussukoista tulee. Upeita lapsia ovat molemmat, ja on mahtavaa seurata heidän yhteisiä touhujaan. Sisarusten välistä suhdetta on upeaa tarkkailla. Kuinka huolehtivainen ja rakastava isoveli meidän pienestä pojasta onkaan kasvanut! Hän syöttää siskoaan, jotta äiti saa syödä rauhassa (hieman äiti liikuttui tästä ajatuksesta), lukee siskolleen kirjoja ja silittää ohikulkiessaan. Mutta kyllä sitä mieltäkin osoitetaan ja annetaan liian rajua rakkautta.

Ajattelin tällä viikolla kuvailla lapsia leikeissään kun aurinko pääsi ikkumoista sisään ja lasten touhu tuntui sopivalta kuvausta ajatellen. No, eihän nämä jutut ikinä mene kuten Strömsössä! Kyllä sitä pitäisi olla toinen aikuinen vielä paikalla, äiti halutaan enemmin leikkiin mukaan kuin kameran taakse.