Kuinka lapset viilaavat meitä aikuisia linssiin?

Sitä luulisi, että kaikenlaiset metkut keksitään vasta vähän vanhempana, mutta kyllä tuo meidän kuopuskin jo aikalailla temppuja osaa. Ensimmäinen vajaa puoli vuotta meni melkoisen vaaleanpunaisten lasien läpi. Tässä vaiheessa saadaan vanhemmat harhaluuloon lähes kaiken suhteen. Yöt nukuttiin läpeensä oikeastaan syntymästä asti, herättiin aina hymy huulilla, nukahdettiin ihan itsekseen. Ei juurikaan harmistuttu ja oltiin muutenkin lepposia.

Nyt vajaan vuoden ikäinen on jo melkoinen tapaus. Vaipanvaihto ja vaatteiden pukeminen tai riisuminen ovat yhtä tuskaa. Toinen vastustaa niin paljon kun pienellä kehollaan vain pystyy. Ja se on oikeastaan melko paljon kun kiemurtelee mistä tahansa välistä pois. Oma tahto on melko vahva. Murrosikä lienee jotain ihan muuta kuin itselläni, luulenpa että melkoiset taistelut saadaan käydä.

Usein kuulee puhuttavan, että isommat lapset saavat pienemmät tekemään ties mitä hulluuksia. Noh, meillä luulen asian menevän toisinpäin. Nyt jo ruokapöydässä pienempi saa isomman mukaan pelleilyyn. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta ei tällaista esikoisen kanssa ollut.

Saa nähdä mitä näistä meidän mussukoista tulee. Upeita lapsia ovat molemmat, ja on mahtavaa seurata heidän yhteisiä touhujaan. Sisarusten välistä suhdetta on upeaa tarkkailla. Kuinka huolehtivainen ja rakastava isoveli meidän pienestä pojasta onkaan kasvanut! Hän syöttää siskoaan, jotta äiti saa syödä rauhassa (hieman äiti liikuttui tästä ajatuksesta), lukee siskolleen kirjoja ja silittää ohikulkiessaan. Mutta kyllä sitä mieltäkin osoitetaan ja annetaan liian rajua rakkautta.

Ajattelin tällä viikolla kuvailla lapsia leikeissään kun aurinko pääsi ikkumoista sisään ja lasten touhu tuntui sopivalta kuvausta ajatellen. No, eihän nämä jutut ikinä mene kuten Strömsössä! Kyllä sitä pitäisi olla toinen aikuinen vielä paikalla, äiti halutaan enemmin leikkiin mukaan kuin kameran taakse.

Karu ja kaunistelematon totuus

Roskat odottamassa ulsovientiä, pyykit odottamassa viikkausta, kameraa, tietokonetta ties mitä keittiön saarekkeella, työkalut lattialla ja kaveri kylässä. Silloin meidän koti näyttää tältä. Roskatilanne (juuri ostetuttujen ikkunanpesuvälineiden laatikot) ja pojan huone ovaat kyllä pikkaisen pahemmat kuin normaalisti. Mutta välillä (melko usein) on näitä päiviä. Junarata voi olla leviänä päiväkausia, Jos kerran rakennetaan upea rata, miksi se pitäisi samantien purkaa.

Nyt kun poika on ollut kohta kaksi kuukautta lomalla, olen oikeasti ihmetellyt milloin äidit siivoavat! Itse olen hoitanut suuremmat siivoukset hoitopäivinä, ja nyt niitä ei ole ollut. Imuroida voisi päiväuniaikaan, mutta siinä on pieni ristiriita. Imuri itsessään ei pidä kovin kovaa ääntä, mutta kaikki muu kolistelu. Päiväuniaika on kallisarvoista, melko moni äiti varmasti allekirjottaa sen. Sitä ei kannata riskeerata, sillä kesken unien herätetty kolmevuotias ei ole parhaimmillaan.

Näin meillä, näyttääkö yhtään tutulta?

Kuinka minä jaksan?

Aina välillä joku kysyy minulta, kuinka minä jaksan. Kuten ehkä tiedättekin, elämäntilanteemme on melko hektinen ja voimavaroja kuluttava tällä hetkellä. Tai sitähän se on ollut jo tovin. Lyhyesti kerrottakoon, että viimeisen kahden vuoden aikana asuimme Porissa ja rakensimme Turun seudulle omakotitaloa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että viikot Porissa pyöritettiin normaalia arkea ja viikonloppuisin majoituttiin toisten nurkkiin ja mies teki pitkää päivää raksalla. 

Tällä hetkellä olemme päässeet muuttamaan taloomme ja perhelukumme on lisääntynyt yhdellä. Arki pyörii hyvin pitkälti minun harteillani, sillä töiden jälkeen mies jatkaa talon tai autotallin parissa. Viikonloput kuluvat myös rakentaessa, ja noin kerran viikossa mies on kokonaisen vuorokauden töissä.

Esikoinen on ollut päivähoidossa 11 päivää kuukaudessa, mutta lomailee nyt heinä- ja elokuun. Hyvin paljon olen ollut yksin lasten kanssa. Ja myönnän sen olevan rankkaa. Välillä voimat ovat lopussa. Haaveilen omasta ajasta ja perheenkeskeisestä ajasta. Kyllä tässä on ollut päiviä, jolloin olen miettinyt onko tämä kaikki tämänarvoista. Tätäkö tämä nyt on koko loppuelämän? Kun kaikki naapurit lähtevät viikonlopun viettoon, ystävät ja tuttavat ovat lomareissuilla ja minä jään lasten kanssa pihalle miehen raataessa tallin parissa.

Pieni pääkoppani kuitenkin tiedostaa sen, että tämä on väliaikaista. Kyllä tämä helpottaa. Jaksamisessa auttavat myös ne pienet ja vähän isommat hetket, jotka ovat kuin välähdyksiä tulevasta. Kun höpötellään koko perhe pihalla naapureiden kanssa melko myöhään ja grillaillaan pientä naposteltavaa, kun tehdään yhdessä junaretki, kun istutaan vieraiden kanssa kaikki pöydän ääressä. Nämä hetket varmasti lisääntyvät hetki hetkeltä.

Tiedän myös sen, ettei tämä helppoa ole miehellekään. Kyllä hänkin mieluummin tekisi jotain meidän kanssa. Varmasti pitkän työviikon jälkeen olisi mukavampaa rentoutua kuin paiskia pyöreitä päiviä yksin autotallissa. Mutta tämä on tilanne nyt. Peräkärryllinen lautoja odottaa pihalla maalausta, paljon pitää tehdä juuri nyt kun telineet ovat kasattuna.

Olen myös päättänyt yrittää panostaa omaan hyvinvointiin enemmän kuin ennen. Ne ovat ihan pieniä juttuja, jotka piristävät mieltä. Jos vaikka yrittäisin laittaa hieman useammin ripsiväriä ja harjata hiukset ihan päivittäin. Ei sen tarvitse olla suurta. Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Laguuni Day Spahan, odotan innolla sen käyttöä. Olen jo useamman kerran selaillut hoitovalikoimaa ja miettinyt mihin lahjakorttini käytän. Teiltäkin kyselin kampaajavinkkejä täällä, ja sainkin hyviä vinkkejä Facebookissa (lisääkin saa vielä antaa). Jossain vaiheessa menen kampaajalle.

Mun erityispäivä - ja kuinka siitä ei tullut blogiuskottava

Sain kunnian vanheta jälleen vuoden ja ajattelinkin tehdä tuosta päivästä mun päivä -postauksen. Noh, kaikki ei aina mene kuten toivoisi ja tuolta päivältä ei juurikaan tallentunut kuvia tai tapahtumia. Sitä se elämä taaperon kanssa on. 

Herätys tapahtui ihanan myöhään, vasta 7.30. Hetken möyrinnän jälkeen sängystä kuului: "Äiti, mä oon ihan märkä." Jep, kun ei heti saa poikaa ylös, tulee megalomaaninen pissa. Siitä sitten vain suihkuttelemaan poika puhtaaksi ja vaatteet päälle. 8.15 nautittiin aamupalaa, jonka jälkeen poika katseli lastenohjelmia ja äiti lueskeli blogeja ja päivän lööpit. Melkoinen unelma-aamu!

Sitten muuttuikin ääni kellossa, muistiinpanot loppuvat tähän kuten myös kuvat. Känkkäränkkä tuli kylään, ja äiti sai taistella pojalle vaatteet päälle ulkoilua varten. Tarkoitus oli ratastella lähikauppaan ja jäädä kauppareissun jälkeen vielä pihalle leikkimään. Taistelussa meni kuitenkin niin kauan, että kaupasta oli tultava sisälle lounaalle. Onneksi sitä ei tarvinnut tehdä, pelkkä lämmitys riitti. 

Päikkäreiden aikaan pesin pyykkiä ja loikoilin sohvalla. Mummini oli leiponut synttärikakun, jonka isoisovanhemmat kävivät pikaisesti tipauttamassa pojan nukkuessa. Samalla saatiin vähän ylijäämäsalaatteja, joista riitti sunnuntaiseksi äidin lounaaksikin. Kakkuakin oli "riittävästi" olisikohan tuosta syönyt 15 henkeä!

Poika nukkui harvinaisen pitkät päikkärit, ja aloitinkin iltapäivän ruuan valmistelut päikkäreiden loppumetreillä. Puoli kolmen aikoihin alettiin heräilemään, mutta nouseminen oli haasteellista. Eikä tietenkään mitään mielenkiintoa vessareissulle. Tällä hetkellä en juurikaan pysty kantamaan kiukuttelevaa poikaa, joten en jatkanut jankkaamista vaan tarjoilin välipalaa. Pojan syödessä laittelin vielä makaroonilaatikkoa uuniin ja siivoilin jälkiä. Jogurttia oli tipahtanut housuille kaksi pientä tippaa, joten äitiä huudeltiin siivoushommiin. Ne kaksi tippaa häiritsivät poikaa suunnattomasta, se valtava pissa ja märät housut eivät tuntuneet missään. Joten jälleen kerran suihkuttelemaan ja puhdasta päälle.

Jotenkin selvittiin ilman sen suurempia katastrofeja siihen asti kunnes isi tuli Porista. Taisteltiin toki. Ihana isi toi äidille ison kasan tulppaaneja, helpotti heti. Isi ja poika lähtivät miesten kesken kaupoille, äidin selkä oli sen verran jumissa päivän koitoksista (enää ei kannata kävellä lähikauppaan), että äiti jäi selkää lepuuttamaan. Kauppareissu oli sujunut hyvin ja poika saanut muutaman lisäpalan junarataan ja uuden monsteriauton. Äitiä muistettiin Fazerin sinisillä konvehdeilla, muutamalla kivennäisvedellä ja yhdellä suklaapatukalla. Kyllä se mies tietää.

Puuroa pojalle, iltahommat ja poika petiin. Taistelulla, kuten nukkumaanmeno toistaiseksi sujuu. Telkusta The Voice of Finland ja itsekin pesulle ja pehkuihin.

Aina ei mene suunnitelmien mukaan, mutta sitä tämä lapsiperheen arki on.

Taaperon ystäväkirja

Ihanaa ystävänpäivää!

Aamupalan jälkeen mentiin pojan kanssa ulos tekemään lumiukkoa, pojan ensimmäistä. Pojan nukahdettua äidillä on hyvää aikaa viimeistellä postaus ja lisätä tekstiin aamuiset kuvat. Snow like you -blogista bongasin hauskan idean taaperon ystäväkirjasta, ja mikä sopisikaan paremmin ystävänpäivän julkaisuksi. Alkuperäiseen taaperon ystävänkirjaan kuului muiden haastaminen, mutta en suoranaisesti haasta ketään. Ilahdun kyllä, jos joku muukin ideasta innostuu ja vielä vaikka linkkaa oman postauksensa kommenttiboksiin. Hieman muokkailin kysymyksen asettelua, suluissa taaperolle esitetyt kysymykset.

Nimi (oikea tai nimi, jolla esiinnyt blogissa ja blogin nimi): (Nimi)
Joonatan. Mä oon Joonatan*sukunimi ja kolmas nimi*, mä osaan sanoa. Ei mennä Olian luokse.

Ikäsi? (Kuinka vanha olet?) 
Kaksi.

Parasta just nyt?
Punanen. (Tarkoittanee viinirypäleitä, joita söi samaan aikaan.)

Lempiruoka? 
Makalooni.

Lempijuoma? 
Piimä ja maito.

Suosikkileikkini?
Mä leikistä tykkään tlakolista (traktorista).

Harrastukset? (Mitä sä tykkäät tehdä?) 
Öö. Piiltää. (Varsinaisia harrastuksia ei meidän taaperolla vielä ole, eikä varmasti ymmärrä mitä harrastus tarkoittaa.)

Idolini? (Kuka on kaikista paras?) 
Olivel. Ejias.

Valitse parempi vaihtoehto.  
potta/vaippa vaippa
auto/juna juna
kukkakaali/parsakaali *harteiden kohautus*
lämmin/viileä(lämmin/kylmä) kylmä 
oma sänky/äidin kainalo mamman sänky (Mistäköhän tämä tuli, ei ole tainnut koskaan olla mamman sängyssä ;))

Vaikka meidän poika onkin melkoinen papupata, tässä yllättäen vastaukset pysyivät hyvin lyhkäisinä, eikä juttu eksynyt mihinkään. Tällaisia voisi kyllä tehdä aina silloin tällöin, jotenkin sitä oppii uusia juttuja omasta lapsestaan. Oli mielenkiintoista seurata pojan reaktioita ja käyttäytymistä "haastattelutilanteessa".

Mun päivä, keskiviikko 18.11.

Aamulla herään 5.58. kun poika huutelee äitiä. Herätyskelloon herätys on asetettu 6.30, mutta lähestulkoon aina herätys on jo ennen sitä. Käpyttelen unen pöpperössä pojan huoneeseen, jutellaan ja halitellaan hetki sängyssä ennen kuin lähdetään aamupissalle. Heti jos koittaa mennä, saa vain kiukkuisen pojan. Vessassakäynnin jälkeen mennään vielä pötköttelemään äidin ja isin sänkyyn. Vähän ennen puolta noustaan ylös ja aloitetaan aamutoimet. Aamu venähtää, vaikka tarkoitus oli mennä hieman aikaisemmin töihin.

7.30 ollaan autossa ja lähdetään kohti päiväkotia. Tänään mennään autolla, koska otan kameran töihin mukaan. Tällä hetkellä valitaan ajoneuvo sään mukaan, aina sään salliessa mennään pyörällä. Päiväkodilta starttaan 7.45 ja töissä olen muutamaa minuuttia myöhemmin. Nappaan ruokalasta mukaan kahvimaitoa (omassa tapauksessa teemaitoa) ja vien ne opehuoneen jääkaappiin. Napautan teeveden päälle ja istahdan hetkeksi alas. Tunnit minulla alkavat aina vasta yhdeksältä, aamuisin juon aina kupposen teetä ja sen jälkeen aloitan päivän työt. Tuon tunnin aikana valmistelen tunteja, luen wilman ja vastailen tulleisiin viesteihin, tarkastan sisäisen intran mahdollisten tiedotusten varalta ja luen sähköpostit. Tänä aamuna wilmasta löytyi viestejä kolme, onneksi ihan vain "perusjuttuja" eikä mitään suurempaa selvittelyä vaativia. Koska oma läppäri on miehen töissä ollut jo suurinpiirtein viikon, lisään töissä kuvat luonnoksissa olevaan takkapostaukseen. Luonnostelen lupalapun oppilaiden koteihin, josko sen saisi tänään oppilaiden matkaan.

Tunnit alkavat kokeella, sitten matikkaa. Oma luokka lähtee käsitöihin ja toinen luokka tulee minulle kuviksen ja musiikin tunneille. Viimeisenä luki-opetusta. Yksi välituntivalvontakin mahtuu joukkoon. Opetustuntien jälkeen pidän pienen koulutuksen käyttöön tulleesta verkkoympäristöstä. Kohti päiväkotia noin 15.15. Yleensä jään tuntien jälkeen valmistelemaan, mutta nyt koulutuksen jälkeen ei jaksa. 

Lapset ovat ulkona kun haen poikaa päiväkodista, joten muutaman sananvaihdon jälkeen poika mukaan ja autolle. Kotona ollaan hieman 15.30 jälkeen. Ollaan vielä riisumassa ulkotamineita kun isi tulee kotiin. Lentävä vahdinvaihto ja pojat leikkimään taskulamppuleikkejä ja äiti valmistamaan ruokaa. Tänään todellista pikaruokaa, mössöä. 

Poitsut lähtevät rautakauppaan ja uimaan, minä jään poikkeuksellisesti kotiin. Viime viikolla puhuttiin, että voisin keskiviikkona napata hetken itselleni, ihan vain olla. Ruokakauppaan täytyy kuitenkin lähteä, voi on lopussa. 

Kauppareissulta palattuani majoitun sohvalle Emmerdalen pariin. On vaikeaa ihan vain olla. Mutta päätin pitää ajan itselläni, vaikka tekisikin mieli käyttää aika siivoamiseen, tavaran inventoimiseen tai johonkin hyödylliseen. 

Seitsemän jälkeen perheen miehet saapuivat kotiin ja siirryin puurokattilan ääreen. Pienempi oli kaatunut uimahallissa ja tuomisina oli valtava kuhmu takaraivossa. Siitä sitten juteltiin tovi ja poika kertoili paljon isosta pipistä. Yöllä siis edessä muutamia herätyksiä ihan vain varmuuden vuoksi. 

Vähän jälkeen yhdeksän on omatkin iltapesut suoritettu, tämä äippä on valmis nukkumaan.

Kuvasaldo päivältä jäi melko tyhjäksi, sen verran haipakkaa oli koko ajan. Kuten yleensäkin arkena. 

Makumuisto Italiasta

Erityisesti mies ihastui toisella Italian lomallamme yksinkertaiseen pasta-annokseen. Gardajärven rannoilla sitä tuli tilattua parikin kertaa. Välillä tuo pasta on käväissyt mielessä ja tänään työpäivän jälkeen googlettelin tuota annosta ja nopeasti löysinkin hyvältä kuulostavan reseptin täältä.

Spaghetti ajo, ojo e peperonico 

400-500g spaghettia 

pari valkosipulinkynttä

reilusti hyvää oliiviöljyä

tuoretta persiljaa silputtuna

rouhittua kuivaa chiliä (peperonico) oman maun mukaan

karkeaa merisuolaa keitinveteen 

Laita vettä kiehumaan isoon kattilaan ja laita sekaan reilusti merisuolaa. Laita pasta kiehuvaan veteen. Pastan kiehuessa kuullota pannulla  runsaassa oliiviöljyssä veitsen lappeella litistetyt valkosipulit. Älä anna sipuleiden ruskistua, vaan poista kynnet pannulta niiden pehmennettyä. Lisää rouhittu chili pannulle hetken kuluttua. 

Nosta pari kauhallista keitinvettä pannulle ja siirrä reilusti al dentet pastat pannulle. Pastan kypsyminen viimeistellään pannussa. Siirrä pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon persilja. 

Itse käytin tuoretta chiliä kun kuivattua ei kaupasta löytynyt. Hyvin toimi silläkin, meidän makuumme valkosipulia olisi voinut olla hieman enemmän, samaten chiliä. Ensi kerralla käyn isommassa kaupassa ja metsästän kuivattua chiliä. 

Mies sai vielä idean yhdistää oliiviöljyä ja tummaa balsamikastiketta kaupan ciapattan kaveriksi. Pikkumies kasteli innoissaan leipää öljyn joukkoon, oikea kulinaristi!

 

Äitiys ja syyllisyydentunne vol. 576

Se voi alkaa jo tässä vaiheessa, ehkä jopa aiemmin kun siihen testiin on piirtynyt ne kaksi maagista viivaa. Syyllisyydentunne. Äiti on siitä erikoinen ihminen, että äiti saa itselleen huonon omantunnon asiasta kuin asiasta.

Tällä kertaa olen havahtunut siihen tosiasiaan, että kesäloma kolkuttaa aivan nurkan takana. Aika, jolloin minä en ole töissä ja aika jolloin poika on kotona kanssani. Aika, jolloin poika on ainakin kaksi kokonaista kuukautta pois päivähoidosta. Ja siitähän tämä äiti on hieman syyllisyydentunnoissaan. Kuulostaa melko omituiselta, eikö vain? Miksi ihmeessä joku murehtii kun lapsi ei ole päivähoidossa.

Noh, asiahan on niin, että meidän poika viihtyy hoidossa todella hyvin. Sinne mennään innoissaan ja mietitään kuka mahtaa jo olla leikkimässä. Päiväkodissa pojalla on joka päivä leikkikavereita, jotka ovat samanikäisiä. Kesäksi kaikki lapsiperheille suunnattu toiminta tuntuu lakkaavan eikä meillä ole täällä lapsiperhetuttuja. Nyt poika on kuitenkin tottunut leikkikavereihin ja siihen tuttuun ja turvalliseen rutiiniin. Vaikka kotona aikataulutus on sama, ei se kuitenkaan ole sama asia. Toisaalta myös jännittää päivähoitoon palaaminen. Kahden kuukauden jälkeen voi olla jonkinlaisia sopeutumisvaikeuksia ja ryhmässäkin on luultavasti tapahtunut muutoksia. Ryhmän kaikki lapset ovat sen ikäisiä, että voisivat vaihtaa seuraavaan ryhmään. Mutta tuskinpa kaikki 12 vaihtavat samanaikaisesti samaan ryhmään.

Juttelin asiasta ystävän kanssa, joka hieman naureskeli. On kuulemma hauskaa vaihtelua kuulla, että joku potee huonoa omaatuntoa kun ei vie lastaan päiväkotiin. Yksi hänen tuttava kun varmistelee, että varmasti hakee lapsen samoissa vaatteissa kun on vienyt, jos on sattunut olemaan kotona ilman lasta. Ollaan me äidit aikamoisia!


Ps. Toi tukka näyttää aika kivalta, ajatus lyhemmistä hiuksista on jokusen päivän kummitellut päässä.

Arkiviikon pöperöt

Teen arkisin useimmiten kotona ruuan maanantaista torstaihin. Ravintolassa käydään joskus, nyt ehkä harvemmin kuin jokin aika sitten. Ruuan on oltava nopeasti valmistuvaa, varsinkin jos ollaan pojan kanssa kahden. Tällä viikolla oltiin poikkeuksellisesti myös perjantaina kotona, mutta eipä se se ruokamääriin vaikuttanut.

 

Viikko aloitettiin varmasti jokaiselle tutulla spagetilla ja jauhelihakastikkeella. Koko perhe syötiin yhtenä päivänä ja miehen olleessa yön yli töissä, söimme pojan kanssa tätä toisenkin päivän.

Miehen lähtiessä tontille hommiin pyöräytin itselleni ja pojalle myskikurpitsasta sosekeiton. Tätäkin syötiin kaksi päivää. Isi väisti tämän kokonaan mennessään toisena päivänä työporukan kanssa syömään.

Kolmas viikon ruoka oli kanaa ja riisiä. Omalta lautaselta löytyi ensimmäistä kertaa lehtikaalia, siitä nyt kun on jonkin verran hypetetty. Mies kyllä oli sitä mieltä, että olen sitä ennenkin syönyt. En minä vaan muista. Se oli aika kuivaa ja puisevaa. Ei kuitenkaan maultaan mitenkään paha :)

Mitä teidän ruokapöydästä löytyy arkena?

Häiriöitä harrastustoiminnassa

Aloitettiin vauvauinti pojan ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Lähes aina olemme olleet uimassa koko perhe ja harrastus on ollut meille kaikille mieluinen. Nyt kuitenkin jouduimme puntaroimaan harrastuksemme jatkuvuutta.

Meidän pojallamme korvakierre alkoi heinäkuussa. Nuhaa ja flunssaa oli usein ja aina heinäkuun jälkeen korvista on löytynyt tulehdus. Olisiko ollut viiden antibioottikurrin jälkeen kun poikamme korvat päätettiin tuubittaa. Tuubitus tapahtui marraskuussa.

Joulukuun uinnit jätettiin väliin, miesten viettäessä lähes koko joulukuun Varsinais-Suomessa. Tammikuussakaan ei käyty uimassa, sillä uintimme jatkui vasta helmikuussa. Korvakierteen aikana uimisemme oli mitä milloinkin. Usein jouduimme perumaan uinnin ja varaamaan korvaavan ajan pojan sairastelun takia. Nyt tammikuun lähestyessä loppuaan ja helmikuun kolkuttaessa ovelle, saimme eräänlaisen märän rätin kasvoille. Viime viikon keskiviikkona pojalla oli illalla kuumetta. Kuumetta jatkui sunnuntaihin asti ja eilen oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Nuhaa ja yskää on edelleen. Huomenna olisi uinti.

Uimakoulussa toiminta on aina kiertopistetoimintaa. Neljä pistettä, joissa jokaisessa on oma tehtävä suoritettuna. Ainakin yksi piste on sukeltamista. Sukeltamista, joka meiltä ei ole sujunut pitkään aikaan. Ennen tuubitusta tuntui varmasti epämukavalta, ja tuubituksen jälkeen korvasuojat ovat inhokit.

Joulukuussa aloimme pohtia uinnin lopettamista. Tammikuun sairastelu vahvisti ajatuksemme, lopetamme uinnin. Mukavasta harrastuksesta on tullut enneminkin taakka. Jatkuva uintien peruminen ja korvaaminen söivät harrastuksen mukavuutta. Uinnissa emme kuitenkaan pysty tekemään kaikkia pisteitä kuten pitäisi. Miksi siis jatkaisimme uintia tiettynä viikonpäivänä, ohjatussa ryhmässä, jossa emme voi tehdä ohjattuja asioita?

Harmittaa. Mutta päätimme, että käymme uimassa kun haluamme ja pystymme. Osittain mietityttää luovutimme liian helposti tai ajattelimmeko vain meidän vanhempien taakkaa. Toisaalta ohjatun toiminnan lopetus ei tarkoita harrastuksen lopettamista. Kylvyssä ja suihkussa poika viihtyy hirmuisen hyvin, eiköhän se uintikin ole mukavaa kun saa puuhastella mitä haluaa.

Ah, arki ja rutiinit!

Kyllä arki on ihanaa! Kun se arki sotkeentuu totaalisesti, arvostaa sitä rutiinien tuomaa turvaa ihan uudella tavalla.

 

Meidän arki heitti vaivihkaa kuperkeikkaa kun perheen pojat olivat kotiseudulla minun vielä ollessa töissä ennen joulua. Kyseisinä kahtena viikkona isi oli päivisin rakentamassa taloa ja poika oli hoidossa mummilla, isomummilla, isomummulla ja mammalla. Päivien rytmi oli lähellä kotirytmiä ja ensimmäinen viikko menikin loistavasti. Toisella viikolla alkoi reagointi näkymään. Poika oli hoidossa kiltisti, mutta iltaisin kiukutteli isille. Äitikin sain näitä kiukkuja todistaa Facetime-puheluiden myötä.

Kun sitten oltiin koko perhe yhdessä, näkyi erilaisen arjen jäljet edelleen hyvin voimakkaasti. Kun poikaa laittoi sänkyyn alkoi hysteerinen huuto, jo nukkumisen mainitseminen saattoi laukaista reaktion. Piti saada olla vieressä. Käytännössä muualle nukahtaminen oli mahdotonta. Ja mielellämme tätä läheisyyttä pojalle annoimme, koska ajattelimme pojan kokevan jonkinlaista turvattomuutta. Väliaikaisesti toki vain. Hiljalleen myös omaan sänkyyn nukahtaminen saatiin onnistumaan, tosin silittämällä poika uneen. Aikaisemmin on riittänyt, että vie omaan sänkyyn ja jätti sinne. Öisin tuli heräilyjä. Päiväunet kutistuivat noin tunnin mittaisiksi, joka oli selvästi liian vähän.

Nyt ollaan edistytty siihen pisteeseen, että omaan sänkyyn nukahtaminen onnistuu kun hetken pitää kättä päällä ja tämän jälkeen seisoo sängyn vieressä. Päiväunet ovat päiväkodissa olleet nyt kaksi päivää normaalin pituiset.

On ollut haastavaa, voin kertoa. Jos olisin tämän etukäteen tiennyt, olisin varmasti keksinyt jotain muuta. Hermot on ollut riekaleina itse kullakin. Eikä oma kolme viikkoa kestänyt flunssa tilannetta helpota, laitetaan hieman sen piikkiin.

Tällä hetkellä ollaan koko perhe puolikuntoisena ja poikaa pitää käydä yöllä tyynnyttelemässä yskänpuuskan jälkeen. Viime yö oli jo melko hyvä, käytiin molemmat kerran peräkkäin ja toinen herääminen tuli vasta 5.55, jonka jälkeen ei sitten enää nukuttukaan.

Päiväkodista saatiin tänään sellaisia terveisiä, että tänään pojan rytmi on ollut normaali. Päiväkotiin jääminen on ymmärrettävästi hieman takkuillut, kuukauden loman jälkeen en palaamisen olettanut olevan ihan samanlaista kuin ennen lomaa.

Arki ja rutiinit ovat ihania, muistetaan se!

Lelujen valtakunta

Monessa mamma- tai perheblogissa on esitelty joulupakettien sisältöä ja jo ennen joulua moni kirjoitti lelupaljoudesta. Siitä se idea sitten lähti, meidän jälkikasvun leluvuoren esittely.

 

Kaikki "pikkulelut" säilytetään tässä korissa. Nyt se alkaa jo hieman käymään ahtaaksi.

Pikkulelujen lisäksi käytöstä löytyy muutama isompi lelu. Keinuhevonen ja -tuoli pysyvät suurin piirtein paikallaan, autolla ja taaperokärryllä liikutaan enemmän. Nykyään tosin keinutuolia raahataan perässä, pisimmillään olohuoneeseen asti. Taaperokärry ja keinuhevonen on saatu kastelahjaksi, auto on joululahja kummitädiltä ja -sedältä. Keinutuoli taas on minun vanha.

Tämäkin voitaneen laskea isoksi leluksi. Numeromatto on isin ostos muistaakseni Biltemasta. Poika tykkää irrotella paloja ja numeroita. Myöhemmin voidaan sitten tutustua numeroihin ja vaikka laskuihin paremmin.

Kirjoja on kertynyt jonkin verran. Iso osa on lahjaksi saatuja, osa on tilattu Libero-pisteillä. Läppäkirjat ovat superkivoja, tosin Puppe-kirjoista on melkein kaikki läpät revitty irti.

Tein jonkinlaista jaottelua, jotta lelujen hahmottaminen olisi helpompaa. Nämä nimesin logiikkaleluiksi. Geokolmikko (oikea ylälaita) on näistä uusin ja toistaiseksi vähiten leikitty. Muuten nämä logiikkalelut ovat olleet kovin suosittuja ja päivittäin niillä leikitään.

Musiikkileluja ei meillä juurikaan ole. Tamburiini on matkatuliainen kummeilta, rumpu taas joululahja. Näillä geeneillä pojasta ei kovin musikaalista tule, vaikka eihän sitä koskaan tiedä!

Pehmolelujakin on jokunen. Näillä ei juurikaan leikitä enää. Kovat lelut ovat selkeästi kiinnostavampia. Lisäksi löytyy aasi-unilelu ja Nalle Puh -unilelu, joka on päiväkodissa.

Menopelit eli pyörillä liikkuvat. Kaikki kolme autoa olivat joulupaketeissa ja ne ovat jo kokeneet kovia. Maalipinta on kärsinyt ja yhdestä on tuulilasikin säröllä. Näillä leluilla päristellään aina silloin tällöin, nyt kiinnostus on selvästi noussut.

Vauvalelut alkavat olla taakse jäänyttä elämää. Aika vähän nämä enää kiinnostavat.

Sitä sun tätä -lelut ilman kategoriaa. Näistä tämän hetkinen suosikki on Fisher Pricen soiva lorukirja. Musiikin tahdissa tanssitaan ja punaisena vilkkuvaa nenää on kiva painella.

Jouluna saatiin myös ensimmäiset legot. Isovanhempien luona näillä on leikitty jo tovi ja rakentelu on pojalle (ja isille) mielekästä puuhaa.

Lisäksi löytyy vielä kaksi palloa.

Mielestäni meillä ei ole leluja kovinkaan paljon. Aina lelut eivät kiinnostaa ja usein meillä käydäänkin keittiön laatikostoa tai kattilakaappia läpi. Itse emme ole kovinkaan paljoa leluja ostelleet, suurin osa on lahjoja. Lelut ovat toistaiseksi kaikki olleet käytössä samanaikaisesti eikä mitään ole piilotettu kaappiin odottamaan. Tosin taaperokärry on ollut jäähyllä kun sillä leikkiminen meni liian hurjaksi.

Miltä meidän lelujen valtakunta näyttää?

Hiljaisuuden rikkomista

Siitä huolimatta, että jälki ei ole kauneinta mahdollista, olen päättänyt katkaista blogihiljaisuuden. Viime ja tämän viikon olen ollut kotona yksin, miehen ja pojan ollessa kotikonnuilla. Bloggaajan unelma, aikaa blogille! Viime viikon kuitenkin kärsin jonkinlaisesta aikaansaamattomuudesta ja tukoksesta. Nyt taasen sekä tietokone että kamera ovat miehellä. Ja tästä pääsemmekin takaisin lopputuloksen kauneuteen. Bloggaamisen kännykällä ja kuvatkin ovat kännykällä napattuja. 

Omaa aikaani olen käyttänyt lahjojen hankintaan, yhtään lahjaa en ostanut ennen tätä. Joku voisi puhua joulusiivouksesta, mutta kyllä minä ihan muuten vaan pesin lattiat ihan rauhassa. 

Kynttilöitäkin olen poltellut, pelkäämättä taaperon vetävän niitä alas. Päivittäin ollaan puhuttu FaceTime-puheluita, eilen reilun tunnin ajan. Ah, nykyaika! Viikonloppuna toki nähtiin ja tämäkin viikko alkaa lähestymään loppuaan. Lauantaina vielä viimeinen työpäivä ennen lomaa. 

Erilainen joulukuu

Blogit alkavat täyttyä joulukoristeluista, kalentereista ja kaikesta muuhun aiheeseen sopivasta. Meidänpä kotia ei pueta jouluasuun lainkaan (luultavasti), sillä joulukuu on meille hieman erilainen.

Ensimmäisen viikon mies on tontilla Varsinais-Suomessa ja me jatketaan isätöntä arkea täällä Satakunnassa. Itsenäisyyspäivän aikoihin miehen aktiivivapaat vaihtuvat isyyslomaan, jolloin isi hoitaa poikaa minun työskennellessä. No big deal. Paitsi että minä jään yksin Satakuntaan ja miehet menevät talohommiin. Kaksi viikkoa tämä äiti asustaa ilman miesväkeä, tosin viikonloppuna nähdään.
 

Arvatkaapa kuinka oudolta tuo ajatus tuntuu. Tämä on jo tovin ollut tiedossa, joten sulattelua on tehty. Viikko kaksin pojan kanssa jännittää, virtaa pitäisi äidiltä riittää kahden aikuisen edestä. Tietenkin jännitän myös sitä, miltä tuntuu viettää viikot yksin ja viikonloput yhdessä. 

Toisaalta aion ottaa yksinolosta kaiken irti. Joululahjoille en ole juurikaan ajatusta suonut, aikaa niiden hoitamiseen riittää noina kahtena viikkona. Samaten kortit jäänee niille viikoille. Suunnitelmissa on myös kämpän siivous ihan rauhassa. Vaikka onhan tuo imurointiapulainen superherttainen.

Joulukuun ensimmäisenä poika sai "avata" ensimmäisen kalenterin luukun päiväkodissa. Luukka aukaistiin vasta kotona ja sieltä löytyi oma pipipussi.