Muutama viikko sitten kävi kova kuhina kun koululaiset ja opiskelijat palasivat työn ääreen kesälomiltaan. Kauppojen hyllyt täyttyvät uusista koulurepuista, kynistä, kumeista ja ties mistä koulutarvikkeesta. Itselläkin oli edessä paluu kouluun, mutta tavallaan pöydän toiselle puolelle. En ole blogissa paljoakaan työstäni kirjoitellut, eikä tähän suurta poikkeusta ole tulossakaan. Mutta halusin kuitenkin hieman avata niitä tuntemuksia, joita itse koin palatessani sorvin ääreen.
Viimeksi olin pidemmässä työsuhteessa Porissa ennen jäämistäni äitiyslomalle. Äitiyslomani loppui joulukuussa ja tammikuussa aloitin sijaistamaan eri kouluissa äitini jäädessä vuorotteluvapaalle omista töistään auttaakseen perhettämme lastenhoidossa. Näin pienemmän ei tarvinnut vielä aloittaa päivähoitoa, vaan se koitti vasta nyt syksyllä. Kevään aikana tein töitä silloin tällöin, parin päivän sijauisuudesta viiden viikon pätkään. Onni lykästi, ja sainkin loppukeväästä tietää tulleeni valituksi koko lukuvuoden pituiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Lottovoitto!
Elokuun kolkuttaessa ovelle alkoi itseä hieman jännittää. Edessä olisi uusi työtapa kollegan kanssa, jolloin meillä kahdella opettajalla on yhdessä luotsattavana reilu 30 ekaluokkalaista. Yhteisopettajuus ja pariopettajuus ovat tässä kohdin käytettäviä virallisia termejä. Uuden työtavan lisäksi edessä siis olisi aivan uudet oppilaatkin, nuo koulutiensä alkutaipaleella olevat. Ennen töiden alkamista tiesin luokastani löytyvän pulpetit ja tuolit. Ympäristö ja kollegat olivat onneksi tulleet jo hieman tutuiksi kevään aikana.
Totutteleminen ajatukseen pienistä ykkösistä on vaatinut oman osansa. Viimeksi olen näin pienten kanssa ollut viisi vuotta sitten. Nyt oli myös ensimmäistä kertaa edessä täysin oma luokka, en ole kenenkään sijainen, joka tulee jatkamaan toisen luomia käytäntöjä. Mutta minulla ei myöskään ole mitään valmiina. Nämä pari viikkoa ovat olleet sen verran haipakkaa, että eilen sain hankituksi taulutussit ja -pyyhkimen luokkaani, seinäkellokin löysi tiensä hyllyn päälle. Seinästä puuttuu ruuvi. Onnea on kokenut kollega, jonka luokkatilassa olemme pääsääntöisesti toimineet.
Aluksi (ja ehkäpä vielä vähän vieläkin) jännitti se, miltä oma työskentely näyttää toisen silmään. Tässä työssä on voinut toimia täysin omalla tavalla omassa luokassa, mutta nyt siinä on kollega vieressä, jolla voi ehkä olla kovinkin erilaiset ajatukset ja toimintatavat. Mutta olen luottavainen, uskon että tämä kombinaatio on toimiva. Välillä tuntuu kuin siipeilisi toisen kustannuksella kun itse vielä totuttelee talon tapoihin, ja nythän on tavallaan helppoa vain seurata esimerkkiä näissä jutuissa.
Joten koululaiset, opiskelijat, vanhemmat ja muut, opettajaa jännittää ihan yhtä lailla.
Ps. Käy tykkäämässä Varpublogien Facebook-sivusta ja kommentoi BACK TO SCHOOL -julkaisua ja voit voittaa tyylikkään Klo Designin repun. Lisäksi Varpublogien sivuilla voit tehdä Suuren koululaukkutestin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa kun löysit tiesi tänne! Kommentit ovat blogin suola, jätä toki merkki käynnistäsi!