Lamaannus

Siinäpä ehkä paras sana kuvailemaan tuntemuksiani työnhausta. "Kiitos mielenkiinnostanne, mutta tällä kertaa ette valitettavasti tullut valituksi." No ei varsinaisesti yllätä kun en ole vielä yhteenkään haastatteluun päässyt. Haettujen paikkojen kokonaismäärää en tiedä, mutta kyllä se taitaa kolmenkymmenen paremmalla puolella olla.

Oikeasti olen jo luovuttanut. Tiesin tämän olevan vaikeaa, mutta kuvittelin silti pääseväni edes yhteen haastatteluun. Ala on raadollinen. Nopealla googlettelulla selviää, että lähes kaikki palkatut ovat jo kyseisen työnantajan piirissä. Muutamasta paikasta en ole löytänyt työntekijöiden nimiä, mutta uskon tämän pätevän myös niissä.

Pienehkössä lähikunnassa jopa määräaikaiseen suhteeseen palkattu oli entuudestaan kunnassa töissä. Ja tähän kuvittelin omaavani jonkinlaiset mahdollisuudet! Jep.

Mies on kovasti sitä mieltä, että poika laitetaan syksyllä joka tapauksessa hoitoon, jotta voin lähteä tarvittaessa sijaistamaan aamulla puhelimen soidessa. Ja näinhän se on kannattavinta. Mutta kyllä minä niin poden huonoa omaatuntoa, jos poika on hoidossa ja minä kotona! Toisaalta juttelin yhden samalla alalla olevan kanssa, joka viime syksynä oli hieman vastaavassa tilanteessa. Uudella paikkakunnalla ilman kontakteja. Ja hän oli laittanut lapset hoitoon ja tehnyt "nopeita lähtöjä". Ja hommia oli piisannut. Eipä kai tämä stressaaminen tilannetta mihinkään muuta.

Tämä teksti on ollut luonnoskansiossa noin viikon odottamassa jotain kuvia kaveriksi. Sinä aikana tapahtui jotain ihmeellistä. Minut kutsuttiin yhteen vakituisen työpaikan haastatteluun. Haastattelu oli ja meni ja ensi viikolla tekevät päätöksen. En yhtään osaa sanoa miten meni. Hyvin ja huonosti. Työpaikassa on luultavasti vapautumassa myös määräaikainen paikka (yksi haastattelija kovin raskaana) ja kerroin olevani käytössä myös tuohon paikkaan. Toivotaan parasta.

Kuvat ja teksti eivät ehkäpä kulje käsi kädessä, mutta ei tällaiseen melko masistelutekstiin voi yhtä synkkiä kuvia laittaa :)