Kukat näkyivät niin täyte- kuin keksikakussakin. Täytekakkua koristi aidot hempeänsävyiset kukat ja keksikakusta löytyi syötviä orvokkeja. Täytekakun pohja oli mehevä valkosuklaakakkupohja ja välissä tuoreita mansikoita appelsiinimoussella. Keksikakkuihin sivelin hieman lemon curdia keksin päälle ja pursotin mascaropone-vaniljavaahtoa (kakkupohja ja keksikakku Annin uunissa -reseptejä) Olin kakkuihin todella tyytyväinen, niin ulkonäöllisesti kuin maun ja koostumuksen puolesta. Kaikki nämä olivat gluteenittomia, ja voin kertoa että tuo keksikakku vaati melkoisesti työtä! Tai lähinnä se keksitaikina ja sen saaminen isoon numeron muotoon. Mutta eipä se lopputuloksesta näy!
Suolaisena tarjoiluna meillä oli pari suolaista pekoni-parsakaalipiirakkaa sekä juustoja erilaisten keksien, hillojen ja hedelmien kanssa. Niissä kukkaset eivät näkyneet, mutta mielestäni juustotarjotin näytti herkulliselta.
Minun oli tarkoitus askarella iso kukkakolmonen koristeeksi, mutta en löytänyt tarpeeksi iso pahvinuemroa, joten se jäi toteuttamatta. Sen sijaan ripustin Ikean tekokukkia naruun, jonka ripustin ikkunaan roikkumaan. Kukkien yläpuolella oli vielä kultainen "Happy birthday" -teksti, jota ei näköjään tullut kuviin tallennettua. Haastavaa tuon ikkunan kuvaaminen, kun yrittää välttyä heijastumilta.
Lisäksi olin ostanut kukkakaupasta ja marketista sopivan sävyisiä kukkia, joita laitoin erilaisiin lasipulloihin ja -maljakoihin. Näitä pieniä asetelmia laitoin ympäri alakertaa ja ruokapöytään tein yhden isomman asetelman, johon yhdistin kolme pulloa/maljakkoa. Kaikkiin pulloihin laitoin vielä ohutta vaaleanpunaista organzanauhaa koristeeksi. Pidin niistä valtavasti!
Upeat kukkais synttärit on pikku tytöllänne ollut. Upea on tuo täytekakku ja tuo keksikakku jonka olet tehnyt kolmosen muotoon, en ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista.
VastaaPoistaEn oikein tiedä mitä kautta tänne blogiisi löysin, mutta jään seuraamaan blogiasi ja liityin lukijaksikin.
Tuleppas sinäkin käymään kylässä aurinkokujalla, Minä postailen talvella sisustuksesta ja kesällä puutarhanhoidosta, perjantaina pitäisi tehdä eka postaus tälle keväälle. Postailen myös kaikesta muusta mitä elämä heittää eteen.
Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.
Kiitos ihanasta kommentista! Täytyykin tulla käymään blogissasi.
Poista