Kuinka kasvattaa kelpo kansalainen?

Äitiys ja vanhemmuus tuovat mukanaan äärimmäisen paljon kaikkea ihanaa, mutta myös monenmoista murhetta. Asioita, joihin toki voi myötävaikuttaa, mutta ei kuitenkaan täysin vaikuttamaan.

 

sen nimi oli Toppahousut
ylipainoinen poika jonka kimeä ääni
oli tosi helppo pilkan kohde
koulun pihalla jos päteä tahtoi
ja mä tahdoin koska tytöt piti koviksista
jotka alisti paksua poikaa
joka hangoitteli vastaan mutta osaansa tyytyi
ja kuin kerjätäkseen lisää kysyi usein just multa

Miten kasvattaa lapsi, joka ei kiusaa? Ei kenenkään painostuksesta, ei puhu pahaa, ei tee pahaa. Uskon, että kasvatuksella on tässä todella iso rooli, mutta hyvästä kasvatuksesta huolimatta joku ajautuu syrjäteille. Miten toimin, jos kuulen joskus lapseni kiusaavan? Mikä on oikea tapa kitkeä kiusaaminen?

Entäpä jos minun lastani kiusataan? Riittääkö meidän syli ja tuki kantamaan kokemuksen yli? Mitä jos meidän lapsen syntymäpäiväjuhliin ei tule ketään. Jos meidän poika jätetään yksin välituntisin.

sen nimi oli Toppahousut
hyvätahtoinen hölmö
niin kuin lihava vauva
mä työnsin kerran sille pipon täyteen takiaisia
joita olin jemmannut koko syksyn
naurettiin käytävällä kun se hiuksiaan repi ja huusi
meni viikko tai kaks, se toi mulle tarroja
puhui Niki Laudasta ja kysyi että

(Samuli Putro: Milloin jätkät tulee)

 

Huoh. Käyköhän sitä nämä ajatuksen jokaisen lapsen kohdalla läpi? Vai riittääkö ensimmäisen kohdalla :) Kyllä sitä kaikkea tähän pieneen päähän mahtuu ennen ensimmäisen vuoden täyttymistä.


Pohdintaa päivähoidosta

Olen aikeissa palata työelämään elokuussa, mikäli vain töitä löytyy. Valmistuttuani en ehtinyt saamaan vakituista työtä ja määräaikainen työsuhteeni päättyi äitiysloman alkaessa. Ja kuten arvata saattaa, eipä niitä suhteita tänne Poriin ole olemassa. Sen verran olen jo aktivoitunut, että muutamaa Satakunnassa auki olevaa paikkaa olen hakenut. Seuraava tavoite on päästä haastatteluun.

 

 

Tämän aktivoitumisen seurauksena ajankohtaiseksi on tullut oikean hoitomuodon miettiminen pojalle. Siinäpä onkin pohtimista. Itse olen ollut sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Kuitenkin miellän itseni vahvasti päiväkotilapseksi. Ehkäpä tämä johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että sen ajan muistaa itse paremmin.

 

Mitä hyviä puolia minä löydän päiväkodista? Lasten kanssa toimii monta aikuista, joista varmasti ainakin joku on lapselle mieluinen. Päiväkodissa työskentelee tehtävään koulutettua henkilökuntaa, vaikkakin näin pienten ryhmissä ei välttämättä lastentarhaopettajaa ole, lastenhoitajia kuitenkin. Tarhat ovat rakennettu lapsille. Niissä on huomioitu lasten tarpeet ja turvallisuus. Ryhmät ovat ikäluokittain eli ryhmästä löytynee ainakin yksi suurin piirtein samanikäinen lapsi.

 

Entäpä niitä huonoja puolia? Noh, ne isot lapsiryhmät. En oikeastaan muuta. Eivätkä ne lapsiryhmät laskennallisesti niin isoja ole. Yleensä 12 lasta ja vähintään kolme aikuista. Eli neljä lasta yhtä aikuista kohti.

Perhepäivähoidossa lapsi saa olla kodinomaisessa hoidossa. Loistava perhepäivähoitaja on loistava! Ei siitä mihinkään pääse. Lapsia on huomattavasti vähemmän kuin päiväkodissa.

Mutta ei tämä niin yksioikoista ole. Perhepäivähoidossa niitä aikuisia on vain se yksi. Ja se onkin sitten melko ikävää jos lapsi ei tätä aikuista koe mukavaksi ja turvalliseksi. Usein myös kuulee, että osa perhepäivähoitajista alkaa tähän työhön, jottei omia lapsia tarvitse vielä viedä hoitoon. Miehen sisko muistaa vihanneensa yhtä perhepäivähoitajaa, jonka luona vain hoitajan omat lapset saivat leikkiä tietyillä leluilla eikä aina välipalaakaan tarjottu, vaikka se heille olisi kuulunut. Tämä on melkoinen ääripää, mutta täyttä totta. Tosin aikaa on jo yli 20 vuotta. Perhepäivähoitaja toimii yksin eikä kukaan toinen aikuinen ole siellä "toimintaa seuraamassa". Eikä se ryhmä nyt varsinaisesti pienempi ole. Täällä ainakin perhepäivähoitajalla voi olla neljä kokoaikahoidossa olevaa ja sen lisäksi yksi esikouluikäinen puolipäivähoidossa oleva. Eli parhaimmillaan/pahimmillaan viisi lasta yhdellä aikuisella.

Minkälaisia kokemuksia ruudun toiselta puolelta päivähoidosta? Me kallistuimme päiväkodin puoleen. Ainakin toistaiseksi.

Pohdintoja

Meidän ihana poika. Kasvanut jo hirmuisesti, mutta silti vielä niin kovin pieni. Meidän esikoisemme, mutta toivottavasti ei ainokaisemme.

Toiveissa on siis joskus saada pojalle sisaruksia ja tällä hetkellä tuo ajatus herättää monenlaisia tunteita. Tavallaan sitä nyt jo hieman kaipaa sitä ihan pikkuista vauvaa ja toisaalta odottaa pojan kasvua. Uusien asioiden oppimista, kasvun seuraamista ja aikaa, jolloin poika juoksentelee ja touhuilee.

 

 

Toisaalta sitä toivoisi tämän hetken kestävän kauan. Nyt saan antaa pojalle jakamattoman huomion. Tulevat sisarukset eivät sitä tule samalla tavalla saamaan ja poikakin sen tulee menettämään. Mitä enemmän lapsia, sitä enemmän lapset joutuvat jakamaan vanhemmilta saamaansa aikaa.

 

Toiveissa on saada vielä kaksi lasta ja mielellään suhteellisen pienellä ikäerolla. Töihin kuitenkin ajattelin välissä mennä, pojan ollessa reilun vuoden ensi elokuussa. Vaikka välillä onkin väsynyt ja virtaa toivoisi olevan enemmän, en vaihtaisi näitä hetkiä. Nämä ovat ainutlaatuisia ja korvaamattomia. Elokuukin tulee luultavasti todella nopeasti ja silloin varmasti koetaan melkoisia tunnekuohuja kun poika menee hoitoon ja itse töihin.